A couple of ATC:s I have made.
Tässä muutama julkaisematta jäänyt ATC, joista kaksi ylintä on jo vaihdettu Tampereen livetapaamisessa. Alimmat kortit vielä vapaana.
"Katseet" -kortin taustana on lehtileike, jonka päälle on painettu Gelli Platella. Toisin sanoen se on epäonnistunut kuvansiirtoyritys, mutta minusta tuo naisen katse jäi mukavan salaperäiseksi, joten säästin kuvan ilman muuta keräilykorttikäyttöön. Pariksi naiselle leikkasin Korkeasaaren mainostiikerin, jollaista olen käyttänyt aiemminkin ATC:ssa. Koristeiksi laitoin mustasta suihkevärjätystä paperista stanssilla leikatun pitsisydämen ja edellisestä Tampereen livevaihdosta saamani stanssatun aakkosleikkeen, jonka leikkasin kahteen osaan. Kolme neliönmuotoista timanttia ja reunojen pronssinvärinen patinamaali täydentävät kortin. Kortti on vaihdettu.
En muista enää tämän keväisen kortin nimeä, ja sekin on jo löytänyt uuden kodin.
Siinä on kuva korttimainoksesta, lehdestä leikattu perhonen, jonka
vartalon alla on kohotarrapala, violetteja kukkia, muotoonsaommeltu
nauha ja siihen ompelulangalla ripustettu perhosriipus. Taustapaperi on
lehtiöstä.
"Aamiainen Tiffanylla" -kortti on vapaana. Kuva on Sinellin lautasliinamainoksesta ja elokuvalippu valmisleike. Taustan karusellinpuolikas on revitty Linnanmäen mainoksesta. Vasemmassa reunassa on suikalle foliokoristeista kuviopaperia, ylhäällä muovinen helminauha ja alakulmassa palat kullanväristä harsopaperia ja luumunpunaista pitsiä.
"Auringonlaskun ratsu" on vielä vaihdettavissa. Tausta on gelliprintti, jossa toistuvat juuri samat värisävyt kuin hevoskuvassa, joka on julistemainos. Perhosriipuksen olen saanut joskus vaihdossa ja pitsi on metritavarana ostettu. Tekstilaatta on chipboard-kuvio, jonka värjäsin metallihohtoisella lilalla musteella. Reunatursotukset tein hopeanvärisellä akryylimaalilla.
"Kristiina"
on vielä vaihtoon vapaana. Kuvan pistelin irti Sarah Kayn muistikirjasta neulalla.
Taustalla on venäjänkielistä kirjan tekstiä, jonka olen gessopessyt ja kuvioinut
turkoosilla suihkeella pallomaskin avulla. Keskelle leikkasin
kuviosaksilla suiron sävyihin sopivaa kukkapaperia. Hohdekuvioidun
linnun stanssasin kuviopaperista ja alas lisäsin vielä suikaleen
rastikuvioisesta paperista, jobja reunat pyyhin turkoosinvärisellä
musteella. Rastien keskustoihin laitoin pikkuruiset timantit.
"Delfiinit" on vielä vaihdettavissa. Kuvat ovat julistemainoksesta, taustapaperi metallihohtoista telanpuhdistuspaperia ja kuvien taustalla pala valkoista harsopaperia. Alareunassa on vettä muistuttava sininen pitsi ja yläkulmassa muovihelmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!