28.12.2009

Joulukortteja 2009

Olin etukäteen päättänyt, etten tee joulukortteja tänä vuonna itse, mutta kaksi päivää ennen viimeistä lähetyspäivää tulin toisiin ajatuksiin. Valvoin siis kahtena yönä noin kolmeen, vaikka koetinkin tehdä kortit liukuhihnaperiaatteella tai muuten vähällä työllä. Kuvaamisen kanssa tulikin sitten sen verran kiire, että moni kortti lähti käsistä ikuistamatta. Ensi jouluna lupaan itselleni aloittaa vähän aikaisemmin, koska kuitenkin tykkään siitä itse askartelemisesta niin paljon. Tässä kooste korteista:


Luonnonvärinen korttipohja Sinooperista, valkoiset lumihiutaleet taustalle leimattu Sinellistä hankitulla pikkuleimasimella, revitty kirjan sivu on leimattu vanhan näköiseksi ruskealla ja luonnovalkoisella musteella ja reunustettu kultamusteella embossaten, lumihiutale ja kultatausta Tiimarin jouluaskartelupaketeista, teksti ääriviivatarra.


Enkelikartonki Lidlin jouluaskartelupaperipaketista, päällä valkoisella koholeimattu kirjan sivu ja hopeanhohtoista valkoista reikäpaperia, jonka olen muistaakseni ostanut Askarellista, iso lumihiutale Tiimarista, pienet ääriviivatarroja.



Kaksi versiota samasta jouluisesta ääriviivatarrasta; kolmas, värikäs versio jäi kuvaamatta. Vaaleanpunaisen kortin taustalla Sinellin kasvipaperia ja tapetinpala, sinisessä yksivärisellä pohjalla valkoista paperia, lumihiutaleleimoja ja -ääriviivatarroja.


Pukin kuvat on leikattu Fiskarsin kuviolävistäjällä Lidlin pakkauksen kuviollisesta kuultopaperista ja teipattu valkoiselle taustalle, harmaat paperireunukset leikattu Fiskarsin boordilävistäjällä.


Näitä Lidlin puu- ja hirvikuvioisista kartongeista ja kuultopapereista tehtyjä kortteja oli myös nippu erilaisia, mutta kuvattavaksi jäi ainoastaan tämä versio, jossa kuultopaperi on teipattu suoraan kullanväriselle Tiimarin korttipohjalle.


Nämä lapsiperheiden kortit teimme yhdessä Ninnin kanssa kiinnittämällä isoja pukkikohotarroja Lidlin kuviolliselle joulukartongille paperireunuksilla tai ilman.


Hauska Lidlin hirvikartonki päätyi tämännäköisiksi korteiksi. Yksityiskohdat leikattu Lidlin kuultopapereista (joulupukit) tai koottu Tiimarin askartelupakkauksista (pallo ja lumihiutaleääriviivatarran kultatausta).


Sinooperista löytämäni paperileikkausenkelit inspiroivat punasävyisiin kortteihin. Röpelöinen punainen metallihohtokartonki on Lidlin askartelupaperipakkauksesta, kuten myös tähtikartonki toisen enkelin taustalla. Läpikuultava himmeä punainen paperi toisen kortin yläosassa on Tiimarista, ja neljännen enkelin taustana on juuri remontoimamme ruokasalin uutta tapettia!
Toivottavasti teillä kaikilla oli mukava joulu. Meillä ainakin meni hienosti, vaikka vietimme aaton ensimmäistä kertaa omassa kodissa ja kutsuimme juhlimaan molempien lähisuvun, eli pöydässä oli yhteensä 15 henkilöä. Syötävät sentään tehtiin nyyttikestiperiaatteella. Nyt täällä nautitaan Tampereen lumisesta talvesta. Toivotan onnea vuodelle 2010!

Miltä näyttää paperiaskartelijan lapsen joulukalenteri?

Esimerkiksi tältä:

Tai tältä:

Lehtileikkeillä tai joulupapereillla kauttaaltaan päällystetyistä karamellirasioista ja vanhojen joulukalenterien pahvikuvista kootut joulukalenterit tein alunperin jo 90-luvulla pikkuveljelleni ja -siskolleni, ja nyt korjasin ja päivitin ne omien lasteni käyttöön. Rasioitten sisällä oli tänä vuonna leluja ja tarroja. Tässä vielä muutama lähikuva 2-vuotiaan Ossin kalenterista:

Ja tässä 4-vuotiaan Ninnin rasioita lähempää:
Lasten joka-aamuista jännitystä kalenteria avattaessa oli kyllä ihanaa seurata! Vaikka eniten taisin kuitenkin nauttia rasioitten päällystämisestä - kuinkas muutenkaan.


27.11.2009

Yhdet häät ja yhdet syntymäpäivät

Viime viikonloppuna saatiin juhlia ystävien häitä Rukan talvessa, mikä piristi kummasti mieltä Tampereen vesisateiden ja nurmikon vihreyden välissä. Kortti oli talveen sopivasti hopeansävyinen, korttipohja Tiimarista, hopeinen kukkataustapaperi Sinellistä. Keskustan Le Suhin 3D-kuvasta väritin lopuksi morsiamen hiukset tummiksi, mutta tämä alkuperäinen kuva on otettu paremmassa valossa, joten valitsin tämän. Muovikukat on koottu Askartelukerhon ja Tiimarin kukista, lehdet ovat sydänääriviivatarrojen keskustoja. Alareunassa kulkee myös läpikuultava Askartelukerhon nauha.

Mitä muuten itse Askartelukerhoon tulee, aloituspaketti oli kyllä kattava ja edullinen, mutta itse kerhon säännöt aika hämärät, koska paketeista ei saanut mitään tietoa etukäteen, vaan ne täytyi palauttaa asiakaspalautuksena. Kolmen peruutuksen jälkeen niitä ei sitten enää onneksi kuulunutkaan.

 
Samalla kertaa oli myös toisen ystäväni syntymäpäivä, joten yllätin hänet tällä kortilla. Pohjakartonki on kaksipuolista skräppipaperia Tampereen kädentaitomessuilta, muistaakseni Klemmarikellarin osastolta. Sisäpuoli on mintunvärinen ja porokuvioitu. Nyt kun tuli laitettua näin painavat koristeet, niin paperi on kyllä vähän liian ohutta, mutta vielä se pystyssä pysyy. Nalle on Tiimarin 3D-kuva, taustalla revittyä paperipussia ja hiekkaraidat kaksipuoleisella teipillä. Oikean reunan tummanpunainen aaltopahvi on Lidlin askartelupaketista, Kukka ja lehdet tehty Fiskarsin lävistäjillä (messuilta), keskustassa timantti (sitä en vienyt messuilta;) ja alareunassa ääriviivatarra. Aaltopahvin reunan alla on vielä kuviosaksilla leikattu suikale.

10.10.2009

Vielä pari vauvakorttia


3-D-vauvakortteja tällä kertaa neliökorttipohjille tehtyinä. Pojan kortissa taustalla kattauspaperi ja nurkissa puseronripustusnauhoilla reunustetut kolmiot Tiimarin kuviopaperista. Muutama ääriviivatarra vielä viime silaukseksi.

Tyttökortissa kuvan takana hopeapaperia, oikean reunan kasvipaperi on Sinellistä. Läpikuultavat lehdet ja ruohomainen rusettinaru ovat Tiimarin setistä. Yläreunan neppari on joskus irronnut pojan vauva-aikaisesta haalarista ja sen päälle liimasin timantin.

3.10.2009

Tilaushääkortteja


Vuonna 2009 sain ilokseni kolme hääkorttitilausta ystäviltäni ja löysinkin googlettamalla ihanan mallin, josta halusin tehdä omat versioni kullekin parille sopiviksi. Kortti aukeaa keskeltä, jolloin morsian lähtee vasemmalle ja sulhanen oikealle. Ensimmäinen hääkutsu oli tummanruskea, joten korttipohjaksi valitsin suurikuvioista tapettia, jota olin saanut toiselta ystävältäni. Morsiuspuvun suunnittelu oli kaikkein hienointa näissä korteissa, ja tähän malliin tein kiiltävästä efektitarrapaperista helman ja helmikuvioidun yläosan. Leikkasin yläosan ensin kaksipuoleisesta kontaktimuovista, jonka kiinnitin puvun päälle, sitten kiinnitin pitsinpalan kontaktimuoville ja ripottelin päälle kirkkaanvalkoisia askarteluhelmiä. Lopuksi irrotin pitsin ja ripottelin hopeanvärisiä helmiä väleihin. Sulhasen puku rusetteineen ja nappeineen on leikattu tapetista ja paita helmiäispaperista. Kortin takaosaan keskitin taustatapetin suuren koristekuvion ja sisäosan koristelin leimaamalla ja boordilävistämällä tekstipaperin reunat.

Seuraava kortti lähti purppuranpunaisiin häihin. Tässä kuvassa kortin rakenne näkyy paremmin. Morsiamen mekko oli tällä kertaa kokonaan Papruksen kohokuviopaperista leikattu, reunat leikattu kuviosaksilla ja yläosaan kiinnitetty Tiimarin timantteja. Vyön ja rusetin näpersin valkoisesta nauhasta, rusetin päät ovat helmiäispaperia ja peräisin Tiimarin korttipaketista, kuten myös rusettia koossa pitävä timantti. Miehen puolelle korttiin liimasin mustaa ohutta kartonkia, kaulukset ja napit ovat mustaa tarrapaperia ja paita helmiäispaperia ja rusetti pinkkiä ohutta paperia. Ääriviivakulmatarra tasapainottaa kokonaisuuden. Kortin taakse liimasin valmiin valkoisen kohokuvioidun sydämen Tiimarin korttipaketista ja sisäosat koristelin kuten edellä.


Kolmannessa kortissa käytin taas kutsun värejä musta-hopea, ja tällä kertaa tein kortin valmiille Tiimarin korttipohjalle. Morsiuspuvun yläosassa helmikoristelu hopealla ja valkoisella, joita ennen rajasin reunat punaisilla askarteluhelmillä. Alaosa Sinellin kiiltävää efektipaperia, helma leikattu kuviosaksilla. Kortin oikealla puolella taas musta kartonki, jonka päälle leikattu valkoisesta helmiäispaperista paita, mustasta tarrasta kaulukset, musta-hopeisesta Tiimarin kuviopaperista rusetti ja skräppäystarrojen reikien "täytteistä" napit. Kulmiin testailin uuta Fiskarsin kulmalävistäjääni, somisteena timantit. Takakannessa lävistin pääsi kunnolla oikeuksiinsa, musta paperi samaa kuin miehen rusetissa, lisänä Tiimarin korttipaketin ruusu.


 

2.10.2009

Ristiäiskortti ja toinen vauvanvaunukortti

Olin jossakin kirjassa nähnyt tuollaisen haitaritaitoksilla toteutetun vaunukuomun, joten päätin kokeilla itsekin. Kuomu on lahjapaperia, koska se on tarpeeksi ohutta taiteltavaksi ja koppa, renkaat sekä aisa kartongista. Kopan yläreuna on taitettu ulospäin ja leikattu kuviosaksilla. Renkaiden keskellä olevat paljetit Askartelukerhosta. Taustan yläosassa kuviollista kuultopaperia, alaosa leikattu ruskeasta paperipussista ja koristeltu ripottelemalla kaksipuolisesta teipistä tehdyille viivoille sisustushiekkaa. Sisältä kortti näytti tältä:
Käytin siis korttipohjana Tiimarin vauva-aiheisen skräppipaperin alaosaa. Kortista tuli leveytensä vuoksi kolmiosainen, koska en halunnut rikkoa kokonaisuutta. Vasemmanpuoleisella sivulla on samaisesta skräppisetistä irrotettu kehys, jonka keskellä pinkille paperille liimattuna ääriviivatarrana vauvan töppöset. Tekstipaperin reunat leikkasin boordilävistimellä ja pitsin taakse liimasin samaa pinkkiä paperia kuin töppösissä. Nimet olen sutannut.
Toimivaksi todettu malli otettiin uudestaan käyttöön kummipoikamme kastekortissa. Kuomu on lahjapaperia, koppa Tiimarin mustavalkoisesta paperisetistä, kartonkirenkaiden keskellä ääriviivatarrat. Pilvikuvioinen kuultopaperi ja hiekkakuvioitu paperipussipaperi on liimattu kuviosaksilla valkoisesta paperista leikattuun ympyrään, joka on liimattu hopeanväriselle paperille -Tiimarista taas kerran.
Sisäosan toteutukseen sain idean Jehkotar card challenge#52:sta, jonka oli laatinut Maria H. Tuo kortin keskiosa taittuu siis eteenpäin ja kuva pyörii lankojen varassa keskellä. Kuvassa on muuten päivänsankari itse äitinsä laitokselta kännykällä ottamassa kuvassa! Reunat leikattu taas kuviosaksilla. Reiän takana samaa kukallista kuultopaperia kuin ensimmäisen vaunukortin kannessa. Kehykset ja varsinainen korttipohja Sinellin helmiäiskartonkia, jonka reunoissa samoin kuin tekstipaperin reunoissa boordilävistimellä tehty pitsi. Nauha on puseron ripustuslenkki ja rusetti uusiokäytössä. Lopputulos sopi mielestäni hienosti kastetilaisuuteen.

1.10.2009

Ylioppilaalle


Tässä vähän erikoisempi kortti ylioppilaalle laukun muotoisena. Paperi helmiäiskartonkia Sinellistä, musta läppä tarraa ja lyyraääriviivatarra keskellä. Kahvan ympärille punoin kiiltävää puuvillalankaa, johon pujottelin verhotampista irrottamiani punaisia pikkuhelmiä. Tekstin pohjana sisällä pinkkiä paperia.

22.9.2009

Vauvaonnitteluja 3-D-kuvista

Minäkin halusin kokeilla valmiiden LeSuhin 3-D-kuvien leikkelyä ja kokoamista ja ihan mukavaahan se on - varsinkin kun pääsee kortin sommitteluvaiheeseen. Tässä kortissa oikealla Tiimarin kuviopaperia, nurkissa saman puulaakin valokuvakulmatarrat, joista olen leikannut taskuosan ylitulleen läpinäkyvän reunan pois. Paperipitsi leikattu Fiskarsin boordilävistimellä, päällä oleva nauha on paidan sisältä irtileikattu ripustuslenkki.
  
Sinisessä nallekortssa taustalla kuplamuovilla leimattua vaaleanvihreää paperia ja tummansinistä banaanipaperia Harrasteesta ostamastani paketista. Sydän ja boorditarra reunassa ovat Tiimarin skräppäystarrasetistä.
Hopeanvärisen Tiimarin korttipohjan päällä pala tyttären huoneen kohokuvioista (keiju)tapettia ja valkoista aaltopahvia.
Kuvan alla kultaista askartelufoliota ja valkoinen kattauspaperi, vai miksi noita kutsutaan? Paperi Luontoliiton, kulmien ääriviivatarrat Sinellistä. Neutraali kortti, kun ei tässä vaiheessa vielä tiedetty sukupuolta.
Kummipojan syntymäonnittelukortissa kuvan taustalla kohokuvioinen kuultopaperi aarrelaatikostani, sininen paperi ja raidallista pojan huoneen nalletapettia, jonka nalle muuten kurkistaa takakannen keskellä. Fiskarsin boordilävistäjällä kuvioidun keltaisen paperin päällä kolme muovikukkaa Askartelukerhon tutustumispaketista, kukkien keskellä kukanmuotoiset ääriviivatarrat. Kulmissa myös Sinellistä hankittuja ääriviivatarroja ja alaosassa Askartelukerhon läpikuultava nauha, jota en viitsinyt kiinnittää kuin reunoista, ettei teippi näkyisi.

16.9.2009

Kolmiulotteisia kortteja

Linnunpöttökortti uuteen kotiin on leikattu ja taiteltu Cheryl Owenin mallin mukaan (Kortintekijän opas). Paperi on Tiimarin kuviopaperipakkauksesta ja kullanvärinen aaltopahvi aikanaan Suomalaisen kirjakaupan tarjouksesta ostamastani askartelupakkauksesta. Sydämenmuotoinen haaraniitti Tiimarista. Kortin saa taitettua litteäksi, jolloin se mahtuu tavalliseen kirjekuoreen, teksti on kirjoitettu katon sisäpuolelle.
Tämä prinsessa on kiinni korttipohjassa vain mekkonsa helmojen reunoista, eli hänen keskellään kulkee harjataitos korttipohjan laaksotaitosta vasten. Mekon yläosaan on vaaleanpunaisen kartonkipohjan päälle leikattu kakkupaperia, kukkapuska on lahjapaperista, ihonväriset osat olen leikannut kopiopaperista, kruunun kullanvärisestä paperista. Hiukset olen leikannut siten, että ne menevät ylhäältä tytön kasvojen päälle ja alhaalta ylävartalon taakse. Silmät leikkasin valkoisesta paperista ja piirsin mustalla ja sinisellä tussilla, suu on punaista tarraa. Kortin etukansi, joka siis näkyy sekä reunoilta että prinsessan takaa, on purppuraa Luontoliiton paperia. Tähdet kulmalävistäjästä, reuna leikattu kuviosaksilla. 
Kortin etukansi on vielä tyhjä, koska en tiedä vielä, mikä kortti tästä tulee. Prinsessa muuttuisi helposti morsiameksi hunnun ja sulhasen lisäämisellä, jolloin kannestakin tehtäisiin hääaiheinen; syntymäpäiväkortin kanteen riittäisi numero, muuhun onnitteluun toinen prinsessa tms.
 
Tämä ystävänpäiväkortti on tehty samalla tekniikalla, tosin puolet kapeammassa koossa. Tiimarin ruusukuvioinen kuultopaperi on leikattu sydämen muotoon ja sen sisälle on leikattu pienempi, vain reunoistaan kiinni oleva sydän, joka on taitettu harjataitokselle. Pikkusydämen keskelle on leikattu valkoisesta tulostuspaperista vielä pienempi sydän, johon on kirjoitettu ystäväni nimi. Valkoinen sydän on kiinnitetty kuultopaperiin sydämenmotoisilla haaraniiteillä, joita on kaksi myös reunoilla koristeena. Kuultopaperiin ja valkoiseen paperiin on leikattu pieni sydämenmuotoinen aukko pikkusaksilla. Yläkulmat on koristeltu kuviolävistimellä ja alareuna hopeanvärisellä tarrasuikaleella. Kirjottu ruusu ylhäällä on revitty vanhoista verhoista, jotka olin harmikseni konepessyt reiäillisiksi. 
Neljävuotiaan synttärisankarin sienikortti on taas taitettu samaan tyyliin ruskeasta kartongista ja oranssista paperista. Sienen lakin reunassa olevassa reiässä kiemurtelee askartelupunoksesta pätkäisty toukka, jonka pää, tuntosarvet, suu ja silmät on leikelty pienistä paperinpaloista. Valokuva omasta tyttärestäni ja päivänsankarista on leikattu ja liimattu korttipohjaan, sienen jalka on ruskeaa paperia, joka on taiteltu nousemaan esiin lasten välistä. Sadepisarat on leikattu hopeanvärisestä tarrasta. Tekstistä olen sutannut nimet. Kannessa oli tyttäreni piirros.  

Kasveja ja kollaaseja

Tähän 60-vuotispäiväkorttiin laitoin neljää paperia Tiimarin punakultaisesta kuviopaperipakkauksesta. Niiden päällä pystyssä on läpikuultavasta himmeänmustasta kankaantapaisesta ja kullanvärisestä aaltopahvista leikatut suorakulmiot. Prässättyjen lehtien alla on vielä revityt palat itsetehtyä keltaista, kullanvärisellä servetillä kuvioitua paperia. Alaosan nauha kiertää etu- ja takakannet.
Ystäväpäiväkortissa vuodelta 2008 on kolme erilaista kasvia kotipihasta. Orvokit ovat läpiväkyvässä neliössä kalvon ja kontaktimuovin välissä, vaaleanpunaisen kukan ja vihreän lehdet taustat on kerrostettu papereista. Valkoisissa neliöissä on ylhäältä alapäin lueteltuna japaninkielistä tekstiä, piirretyt kulmatäplät ja koneommelta reunustettuna kullanvärisillä tarrasuikaleilla. Reuna leikattu kuviosaksilla.
 
Kaksi isoa prässättyä orvokkia on liimattu revitylle vihertävälle paperille, rypistetylle kullanväriselle foliolle ja vihreälle pohjalle, joka on Sadolinin maalivärin näytekortti.

13.9.2009

Hääkortteja 2007 ja 2008

Hääkorteissa lähden mieluiten liikkeelle hääkutsun väreistä, koska yleensä ne vastaavat häiden teemavärejä tai ainakin miellyttävät lähettäjiänsä. Limenvihreä paperi ja kuori ovat peräisin parikymmentä vuotta vanhasta Luontoliiton paperikosta, kuten monet aiemmissakin korteissa näkyneet murretunsävyiset paperit. Vasempaan reunaan on liimattu kuviosaksilla leikattu harmaa suikale ja Tiimarin lahjanauhaa. Foliosydänten tausta on itsetehtyä keltaista paperia ja kehykset leikattu kullanvärisestä aaltopahvista.
 
Ruskean värimaailman hääkortissa keskipisteenä kiiltokuva, taustalla itsetehtyä keltaista paperia ja foliotähtiä, reunassa kuviosaksilla punaisenhohtavasta mainoskirjekuoresta leikattu suikale.
Taustalle oli kerrostettu ruskeaa kulmalävistimellä kuvioitua paperia, vanhahtavaa lahjapaperia, jota oli myös kortin sisällä tekstipaperin taustalla, keltaista itsetehtyä paperia ja lehdestä leikattu sydänkonvehti.
Ruskeaa paperia, leikattu kuvioreuna ja kiiltokuva löytyvät tästäkin hääkortista, jonka alareunaa kiertää punainen nauha. Pyöreäksi leikattu aukko on peitetty kuultopaperilla, joten tummanpunainen tekstisivu kuultaa aavistuksen verran läpi. Yhdeksän foliotähteä alareunassa symboloivat hääparin tuohon mennessä yhdessä viettämiä vuosia. Sisäsivun punaisen tekstipaperin reunoilla oli samaa vanhanaikaisen näköistä lahjapaperia kuin edellisessä kortissa. Lahjaan ripustettavaksi tein samoista aineksista myös kuvan pakettikortin.
 
Kortin taustan ainekset pääosin samoja kuin tässä ja edeltäneissä korteissa, paitsi keskipisteenä olevat kyyhkyset, jotka leikkasin vanhasta valmiskortista. 
Vuoden 2008 hääkortin päävärinä oli punainen. Tiimarin ruusupaperin päällä raidallinen kuultopaperi ja kotipihan kasvin sydämenmuotoinen lehti. Kuultopaperin alareunaan kokeilin siksak-ommelta koneella (ilman lankaa) ja leikkasin paperin reunan kuviota myötäillen. Yläkulmien täplät hopeanväristä tarraa.
Sisällä olikin kortin varsinainen juju, eli sydämen lävistävä liikkuva nuoli Paul Jacksonin mallin mukaan (The Pop-up Book). Sydämen aukon taustalla Tiimarin ruusupaperi, nuolen aukon takana japaninkielistä tekstiä matkailumonisteesta. Tekstistä olen sutannut nimet ja päiväykset, joten sommittelu näyttää  tässä melko epätasapainoiselta. Pakettikortissa samoja papereita ja muotoja. 

Konfirmaatiokortteja

Konfirmaatiokortti miehen kummipojalle 2008. Hopeanvärinen korttipohja Tiimarista, samoin kuin keskellä oleva lahjanauha. Vasemmassa reunassa on mattamustaa kankaantapaista ja ristin muotoon liimatut koristetimantit. Nauhan alla vielä kuviosaksilla koristeltu paperisuikale.
Tapanani on koristella myös korttien takakansi ja signeerata ne etunimelläni ja vuosiluvulla. Tämän kortin taustalla samaa mustaa "kangasta" ja itsetehtyä keltaista paperia, jossa on pintakuviona hopean- ja kullankirjavaa servettiä. Risti on piirretty hopeanvärisellä kohovärituubilla ja viimeistelty foliotähdellä.
 
Samana vuonna pääsi ripille myös oma kummityttöni, jonka kortti on tässä. Kotipihastamme poimitut, prässätyt orvokit on kiinnitetty kontaktimuovilla kalvolle korttipohjan kartonkiin leikkaamani aukkoon. Aukosta näkyy sisäosan lankakuvioinen paperi, joka taitaa olla taas Tiimarista, kuten myös aukkoa reunustava pinkki hohtava ryppypaperi. Risti on leikattu hopeanvärisestä tarrasta ja teksti on ääriviivatarra.

Hillitympää värienkäyttöä

Aika harvoin tulee käytettyä korteissa näin vähän värejä, mutta lopputulos miellyttää silmää sen verran, että voisin kokeilla toistekin. Kasvin lehti on jostain kerätty ja prässätty, oikeassa reunassa on Tiimarin leveää lahjanauhaa ja perinteiset foliotähdet ylänurkassa. Kaikki paperit, joista osa tarrapohjaisia, ovat peräisin aarrelaatikosta, joka saatiin pelastettua entisen kesätyöpaikkani roskakuormasta. Laatikko oli täynnä paperitukun pieniä näytekansioita, joissa on erilaatuisia, -paksuisia ja -värisiä paperinpaloja. Onneksi toinen kesätyöntekijä keksi kysäistä, kiinnostaisivatko kansiot minua, ja siitä lähtien olen saanut laatikosta materiaalin korttiin jos toiseenkin!