29.3.2010

Toinen ja kolmas atc:ni

Toisessa atc:ssäni käytin tämänhetkistä korttiaskartelun hittituotettani, eli vanhaa karttaa. Kartat ovat aina kiehtoneet minua; koululiikunnassa suunnistus oli ylivoimainen suosikkini, uuteen paikkakuntaan tutustun yleensä ennen matkaa kartan avulla ja lueskelen paikannimiä kartoilta myös ihan omaksi huvituksekseni.
Tämän atc:n nimi on "Jänkhältä Eurooppaan", ja siinä Lapin jänkäpainotteisen kartanpalan päälle on laitettu läpinäkyvä karttakalvo Länsi-Euroopan valtioista ja pääkaupungeista saksaksi. Leikittelin vähän paikannimien kanssa, joten esim. Sveitsin kieppeillä lukee Suksijänkä. Kuorma-auto vanhasta historiankirjasta puksuttaa alakulmassa Euroopan maiden lippuja katollaan. Tämä kortti lähti Anemonelle.
Kolmannessa atc:ssäni laitoin historiankirjan ihanalle vanhalle mummolle kiiltokuvaperhosen siivet selkään ja puuväreillä mustaksi värjättyä kupinaluspaperia hameeksi. Alareunassa nykyisestä kotipihastamme lupiinin lehti ja lapsuudenkotini pihasta siankärsämön kukinto. Tausta on Lidlin askartelupaperipakkauksesta ja läpikuultava rengas ja kastehelmi Tiimarista. Kortin nimi on "Keijumummi". Mummi löysi uuden kodin Tuiren luota.

Ensimmäinen atc askarreltu!

Vanhoja koulukirjoja silputessani silmiini osui kuva vanhasta ompelukoneesta, jolloin mieleeni muistui Pappi Puikoissa, joka kertoo blogissaan niitä keräilevänsä. Niinpä sain oivan tekosyyn kokeilla ensimmäistä kertaa atc-kortin (2,5 x 3,5 -tuumainen vaihdettava keräilykortti) valmistamista. Oikein yllätyin siitä, miten pieni tila tuossa onkaan käytettävissä! Johan se melkein täyttyi tuosta ompelukonekuvasta yksinäänkin. Mutta siemen jäi itämään, eikä tämä väkerrys jäänyt ainoaksi atc:kseni. Tämä "Ompelujones" on siis varattu.
Kuva vanhasta kirjasta, tekstisivu vanhasta sanakirjasta, nappitarra ja skräppipaperi taustalla Tiimarista. Yläreunassa on purettua lakanakangasta ja käsintehty ruskea siksakommel. Jospa tällä sitten kehtaisi osallistua Pajan Art #40 haasteen B-kohtaan, jossa pyydettiin käyttämään atc:ssa neulaa ja lankaa.  

24.3.2010

Lisää vintagea

Reissusta on palattu, ja nyt on taas aikaa päivittää korttitilannetta ajan tasalle. Ennen lomaa minulle tuli oikein kunnon askartelupyrähdys, ja muun muassa nämä vintagekortit ovat toissaviikolta vielä julkaisematta:
Tämän hääkortin kuva on tulostettu netistä ja ruusut väritetty akvarellikynillä. Kehys on tapettia, kiekurat kulmalävistäjän irtopaloja, kukan kokosin parilla kuviolävistäjällä tehdyistä paperinpaloista, keskustassa askarteluhelmi, kukan taakse lisäsin höyhenen, tai pikemminkin untuvan. "Sormukset" olen ottanut talteen jostakin poisheitetystä vaatteesta ja "sormustyynyn" leikkasin valkoisella koholeimaamastani lakanakankaan palasta. Silkkinauha kiinnittää sormukset ja kohotarrat pullistavat tyynyn. Sydämen reunus on leikattu kuviosaksilla ja pistelty neulalla. Korttipohja on kädentaitomessuilta ostettua kaksipuolista skräppipaperia ja oikesta reunasta kurkistaa Fiskarsin boordilävistäjällä tehty pitsi. 
Tämä kortti osuu minun rakkaimpaan värimaailmaani! Netistä löydetty tyttökuva toi mieleeni serkkutyttöni pienenä. Sinooperin Sinna-kuviopaperin päälle on sommiteltu sanakirjan sivu, silkkinauha, kiiltokuva ja rubiini, jonka kokosin Tiimarin rubiiniskräppitarrasta ja läpinäkyvästä Tulip-jalokivestä. Myös kuvan kulmissa on pienet timantit.

20.3.2010

Hääkortin saa vihdoin julkaista!

Paljon onnea päivän hääparille! Tällaisen kortin tein tilauksesta, kun vintagea toivottiin.Kuva on netistä tulostettu ja lisäsin siihen muutaman timantin, kynsilakkaa morsiuspuvun kaula-aukkoon ja ruskeaa mustetta reunoihin ja tummiin kohtiin. Jos muutkin ovat joskus miettineet, miten toimisi sokerireunus kortissa, niin tämän kuvan yläkaaressa sellainen näkyy; en tosin suosittele, koska sokeri rapisee helpommin pois kuin oikeasti askarteluun tarkoitetut hileet.
Kuvan alareunassa on Fiskarsin boordilävistäjällä tehty pitsi, johon lisäsin askarteluhelmiä ja oikea pitsi, joka kiertää kortin alareunaa taakse asti. Yläreunan nauha on hapsutettua lakanakangasta, joka myös jatkuu kortin takana. Tekstitagi on Tiimarin hääalbumipaketista irrotettu ja ruskealla musteella vanhennettu. Ihanasti vanhahtava taustakartonki on skräppipaperia messuilta. Kortin sisäsivuilla on vaaleanruskea kruunutapetti ja takasivun keskellä pieni pala vanhennettua karttaa Lemmenjoen seudulta, jonka keskellä leimattu ja leikattu avain.

Pohjoisessa satelee lunta. Saa nähdä, minkälainen ilma on huomenna, kun pitää ajella kotia kohti. Autossa menee koko päivä, mutta on tämä aina sen arvoista! Löysin muuten ne vanhat kiiltokuvani, niitä on kuusi albumillista. Hauskaa, miten nyt pitää eniten arvossaan juuri niitä enkeli- ja kukkakiiltokuvia, jotka silloin ala-asteella keräilyaikaan olivat kaikista tylsimpiä, ja silloiset suosikit eläinkiiltokuvat todennäköisesti jäävät tässä "uudessa aallossa" käyttämättä.

15.3.2010

Vintagelapsia

Pohjoisessa nautitaan auringonpaisteesta ja kaivellaan materiaalivarastoja: nippu vanhoja karttoja on saatu silputtavaksi, muutama vanha koulunkirja leikelty (, idea Papin Askarteluista, kiitos!) ja vielä olisi tarkoitus kaivaa esiin omat 80-luvun kiiltokuvakokoelmani.

Ennen lähtöä sain valmiiksi pari vintagetyylistä korttia, joiden lapsikuva on tulostettu täältä. Ylemmässä kuva on kehystetty kiiltävällä kohokuviokartongilla, taustalla on sivu vanhasta irtolehtipainokseksi muuttuneesta ruotsin sanakirjasta ja pala nuottikartonkia Sinellistä, jota vanhensin musteella. Korttipohja on kaksipuolista skräppikartonkia messuilta, reunastaan leikattu Fiskarsin boordilävistimellä, sisäsivulla nauhanpään peittää samalla lävistimellä leikattu pala valkoista paperia, jonka liimasin hiukan ulommaksi kuin etukannen boordin. Oikeassa reunassa näkyy siis kartongin sisäpuolen kuviointia. Yläreunassa on pieni tarrahelmi ja alareunassa solmittu nauha. Solmun tein alunperin siksi, ettei nauha peittäisi niin isoa osaa nuotteja, mutta solmu näytti niin kivalta, että tulen varmaan solmimaan nauhoja useamminkin.

Alemmassa kortissa kuva on reunustettu vaaleanpunaisella kirjepaperilla, jonka kulmat on lovettu kulmaleikkurilla ja koristeltu helmellä. Lisäkoristeina sanakirjan sivu, kiiltokuva ja solmittu nauha. Tausta on entistä ruokasalimme tapettia, jota oli jäänyt edellisiltä talon omistajilta kokonainen rulla. Nämä vanhanajan kuvat vetoavat minuun, joten nämäkään kortit eivät jää viimeisiksi. Lauantaina voin sitten vihdoin julkaista jo aiemmin tekemäni vintagehääkortin.

11.3.2010

Miehisen sarjan toinen osa

Kortti päivässä pitää mielen virkeänä ja hartiat jumissa! Nyt on kortteja syntynyt tiuhaan tahtiin, ja tässä esimerkkinä toinen osa miehiseen korttisarjaani:

Reunaboordin keksin hakea Haastan Sinut #70 -blogista. Kuvankäsittelyä en osaa, joten tulostin boordin haluamassani koossa ja "käsittelin" sitä akvarellikynillä, musteilla ja kullanvärisillä timanteilla. Taustan kultainen harsopaperi on muistaakseni Askarellista, keskellä reunoiltaan kynsilakalla käsitelty pala Pohjois-Lapin karttaa (, kartta alkaa uhkaavasti huveta, joten täytyy toivoa, että isältäni saisi niitä lisää, kun viikonloppuna lähdemme pohjoiseen,) ja Tiimarin kellotarra viisareineen.

Kello ja Pohjois-Lapin kartta sopivat kyllä ajatuksellisesti vähän huonosti yhteen, koska aina siellä tuntuu kaupunkilainen saavan uskomattoman paljon lisätunteja vuorokauteensa. Tai ehkäpä kortin sanoma onkin juuri tämä!

8.3.2010

Kenkiä, kenkiä, kenkiä!

Mikäpä naistenpäivän julkaisuksi sopisikaan paremmin kuin kenkäkorttien sarja! Itse olen kyllä siinä mielessä erikoinen nainen, etten ole juurikaan kiinnostunut kengistä; ne ovat minulle vain välttämätön paha, joka on pakko hankkia, kun vanhat on käytetty loppuun tai eivät sovi tilaisuuteen tai sääoloihin. Mutta muotona kenkä kyllä on kiitollinen myös kortin aiheeksi, koska jo melkon yksinkertaisella muodolla saa tunnistettavan esineen, jonka väri- ja kuviomahdollisuudet ovat rajattomat. Tällaisia kenkiä tehtailin siis viikonloppuna, lähinnä tulevia ylioppilasjuhlia ajatellen:
Kenkä kohokuvioitua tapettia, timantti tarrapohjainen, lyyra ja teksti ääriviivatarroja, kevyesti uritettu taustakartonki Papruksesta. Kulmaornamentti on leimattu valkoiselle paperinpalalle Sinellin leimasimella ja embossattu kultaisella kohopulverilla, paperin väritin lopuksi akvarellikynällä.
Tässä kortissa käytin dramaattisempia värejä, jotka sopivat omalle pikkusiskolleni. Kortti leikattu kiiltäväpintaisesta valkoisesta paperista, jonka päälle leikkasin mustasta tapetista kärjen, kannan ja remmin. Lyyra ja teksti ääriviivatarroja, upea ruusukartonki on Lidlin askartelupaperipakkauksesta.
Kenkä valkoiselle paperille leveällä kaksipuolisella teipillä kauttaaltaan liimattua servettiä, tausta tapettia, lyyra ja teksti ääriviivatarraa. Värit ovat luonnossa kirkkaammat kuin kuvassa.
Kenkä Tiimarin paperisetistä otettua kuvio-ommeltua ruskeaa paperia, joka oli siinä mielessä haastava materiaali, että leikatuista kohdista langanpäät oli pakko päätellä liimalla. Tausta on tapettia, "solki" ja teksti ääriviivatarroja, tekstin taustatagi Tiimarin hääalbumipakkauksesta. Tulin itse sen verran epäileväiseksi, pitäisikö yhdeksäntoistavuotias ylioppilastyttö näistä väreistä, että vaihdoin lyyran tilalle numerot 60, joten tämä on sitten muista poiketen syntymäpäiväkortti.

4.3.2010

Miehisen sarjan ensimmäinen osa

Miehille sopivia kortteja tulee tehtyä tosi harvoin, joten otin oikein mietintään, minkälaisia aiheita niissä voisi käyttää. Tämä avainkortti on nyt sitten ensimmäinen toteutettu osa miehisten neliökorttien sarjasta, johon tulee varmaankin kolme osaa.
Avain on tehty leimasinkuvasta, mutta muutin hiukan sen muotoa leikatessani sitä irti ääriviivojaan myöten. Koetin leimata avaimen mustalla pigmenttimusteella kultaisella embossatulle paperille, mutta eihän väri siinä liukkaalla pinnalla pysynyt. Kauniin röpelöinen kultaväri avaimeen kuitenkin tuli. Avaimen alla on vanhennettu pala Pohjois-Lapin karttaa, jossa on hauskan paljon saamenkielisiä paikannimiä. Kultainen harsoreikäpaperi on muistaakseni Askarellista. Vasemmassa reunassa suikale lakanakangasta, jonka päällä tapetista leikattu nyöriraita. Rusetti on Tiimarin luonnonniininauhasta, tai mitä heinää lieneekään. Korttipohja on vaaleankeltainen.

1.3.2010

Motivet week 8 challenge

This is my first time participating in a card making challenge and the second card I have ever made with a coloured stamped image. The sketch for the challenge can be seen at http://motivet.com/blog/.
Eli tässä kautta aikojen ensimmäinen haastekorttini ja toinen kortti, jonka olen tehnyt väritetystä leimasinkuvasta. Noita haasteblogeja on netissä runsaasti ja usein niistä saa hyviä ideoita omiin kortteihin jälkeenkinpäin. Leima on siis Motivetin, seepianruskealla musteella leimattu ja akvarellikynillä väritetty. Taustan tummanruskea paperi on tapettia, jonka yläkulmissa on kullankeltaiset timatit. Gerberapaperi on Lidlin askartelupakkauksesta ja irtokukan siihen päälle tein Fiskarsin kukkalävistäjällä keltaisesta paperista ja kukan keskustan Celestial-kulmälävistäjällä tapetista. Punainen läpikuultava nauha sai alareunaansa Fiskarsin reunalävistimellä helmiäispaperista leikatun pitsin. Luonnonvalkoinen kohokuvioitu taustapaperi tai oikeastaan kartonki on Sinellistä. Neliökorttipohjassa toistuu taivaan lilaan taittuva väri.


Ensimmäinen leimasinkuvakorttini

Koska "kaikki" tuntuvat nykyään tekevän kortteja väritetyistä leimasinkuvista, piti minunkin tietysti ostaa muutama siihen käyttöön sopiva leimasin viime marraskuun Tampereen kädentaitomessuilta. Seepianruskealla leimattuja ja akvarellikynillä väritettyjä kuvia on odotellut luonnoslehtiössä jo jonkin aikaa, mutta viime viikolla sain vihdoin ensimmäiset korteiksi asti. Tämä ihka ensimmäinen on ihan yksinkertainen kortti Magnolian enkelikuvasta ja toisen tein Motivetin haasteen mukaan saadakseni vähän omaperäisempää sommittelua korttiin.
Ympyränmuotoiseksi leikatun ja keltaiseksi väritetyn kuvan taustan takana on valkoinen kupinaluspaperi, ja Askartelukerhon nauhaan on pujotettu rautalangalla Tiimarin helmipaketista metallinen kukkahelmi. Himmeänpunaista korttipohjaa ruskistin vielä reunoistaan ruskealla musteella. Ei siihen kortintekoon aina tarvikaan käyttää montaa tuntia:) 
Viime viikko oli minulle erikoisen tuottelias, sillä sain valmiiksi kaikkiaan neljä korttia! Kaksi niistä on tilaustyönä tehtyjä vintagehääkortteja, joita en voi vielä julkaista, mutta joista olen aika innoissani.