26.8.2009

Lisää vanhoja kortteja

Vuonna 1994 tein äitienpäiväkortin mosaiikkityyliin liimaamalla aikakauslehdistä rei'itettyjä ympyröitä pieniruutuiselle paperille. Samalla tekniikalla tehtiin tuolloin myös tauluja ja koristeltiin pääsiäismunia.

Vuoden 1997 äitienpäiväkortin tein leike- ja kollaasitekniikalla värillisistä papereista. Silmät ja suu on vielä piirretty. Tämä taitaakin olla ensimmäinen tekemäni omakuva. 



13.8.2009

Tästä se lähtee!


Katsotaan nyt, onko minusta blogintekijäksi. Paljon on kortteja tehty ja viime vuosina jo kuvattukin. Jostakin on vain lähdettävä liikkeelle, joten miksipäs ei vanhimmista korteista. Tämä isänpäiväkortti on ensimmäinen leiketyöni ja vuodelta 1993! Sitä ennen tuli lähinnä piirreltyä, ja onhan tässäkin reunat väritetty tussilla. Rusetti ja kukka ovat lahjapaperista ja hiukset ompelulankaa.