27.10.2011

It's all about the vintage challenge #5

Tällä kertaa haasteblogissa tehdään vintagekortteja Gothic Arch -muodossa ja lisäksi väreinä tulee käyttää punaista, oranssia ja lilaa. Väriyhdistelmä oli ainakin itselleni melko vaikea, koska en selailusta huolimatta löytänyt varastoistani yhtäkään valmista kuviopaperia tuolla värityksellä. Niinpä kokosin vintagetyyliin sopivia yksi -tai kaksivärisiä papereita, ja yhdistin ne samaan korttiin.
Gothic Arch -kortin muodossa jäljitellään siis goottilaisen holvikaaren muotoa, ja leikkasin ensimmäisestä omastani tällaisen. Tavoittelin rakennuksen mielikuvaa kiinnittämällä lilan kaaren aukkoineen kohotarrapaloilla puna-oranssikuvioisen taustan päälle. Pariskunnan kuvan leikkasin Graphic 45:n skräppipaperista ja kiinnitin yksinkertaisella pop up -mekanismilla holvikaaren eteen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tämä onkin telinekortti:
Ruusut pitävän telineosaa pystyssä. Niiden alle laitoin boordilävistimellä tehtyjä lehdyköitä. Tekstin kirjoitin irtokirjainleimasimilla ja taustalle töpötin kiekuran ruskealla musteella käyttäen sabluunana kartonkia, josta oli stanssattu kiekurakuvio irti. Tekstipaperin alle lisäsin oranssia luonnonkuitupaperia, jonka reunoille leimasin punaisella tekstin "Memories". Perhoset leikkasin toisesta Graphic 45:n skräppipaperista ja jätin siivet koholle. Tervetuloa mukaan haasteeseen! Palkinnon sponsoroivat Crafts and Me ja Oh My Crafts.

26.10.2011

Kollaasi vaihtelun vuoksi

Tällä hetkellä minulla näyttää olevan aika hiljainen vaihe kollaasien koonnissa, mutta jotain olen sentään KK:n Koukussa kollaaseihin -haasteeseen saanut tehtyä. Tässä elämäni ensimmäinen Skinny, eli 3 x 5 tuumainen (n. 7,62 x 12,7 cm) keräilykortti.
"Skinny but hot" sain jostain päähäni antaa kortin nimeksi. Tällä kertaa kortti syntyi tajunnanvirtana ilman etukäteisideaa, -suunnitelmasta puhumattakaan. Otin pari lehteä käteeni ja aloin leikellä kuvia. Tähän valikoitui lopulta viisi kuvaa plus yksi korjauspala. Koristelin kasvoja kukkakynsikorulla ja leimasimella, jonka väritin geelikynillä. Pääpantaan/kruunuun/sädekehään laitoin timantinkuvien päälle timantit.
Ihanaa on ollut päästä noiden haasteiden myötä testaamaan eri kollaasikorttien kokoja, koska eihän sitä muuten tiedä, mistä innostuu ja mistä ei. Tämä Skinny kuuluu kyllä osaltani tuohon jälkimmäiseen ryhmään, koska se tuntui jotenkin välimallin koolta; liian iso pikkunäpertelyyn, mutta liian pieni isompiin kokonaisuuksiin.

Ruskeita kortteja

Tampereen viime korttitapaamisessa pyöräytin Sarah Kayn 3D-kuvasta kortin, jossa käytin K&Companyn taustapaperia. Vaaleanpunaisesta nauhasta solmin rusetin ja sivulle laitoin timanttirivistön.

Vintagehaasteessa Koukussa kortteihin -sivustolla pyydettiin korttia isälle. Studio Lightin kuvasta, Marianne Designin Country Christmas paperikon ruskeasta paperista ja Graphic 45:n skräppipaperista leikatusta kellosta syntyi tämä yksinkertainen kortti. Kellon embossasin kauttaaltaan kirkkaalla kohojauheella ja laitoin keskelle minihaaraniitin. Kuvan kulmissa metalliset koristeet Sinellistä ja taitoksen keskellä musta naru.

25.10.2011

Myöhästynyt enkeli

Jostain syystä olen tässä kuussa ollut ihan ajastani jäljessä haasteiden suhteen. Jo neljännen kerran kävi niin, että tein kortin haasteeseen, jonka muistin nähneeni pari päivää aikaisemmin vain todetakseni kuvaa blogiin liittäessäni, että haaste on ehtinyt jo sulkeutua! Aiemmin olen ollut järjestelmällisempi ja kirjoittanut tai piirtänyt muistivihkoon ne haasteet päiväyksineen, joihin saattaisin osallistua, mutta nyt olen näemmä lipsunut siitä.
Tämän enkelijoulukortin tein alkujaan Allsortsin haasteeseen "Lavender and lace", mutta kun myöhästyin, niin laitoin sen KK:n joulumaratooniin. Ostin Suomalaisen kirjakaupan alesta pakkauksen lilansävyisiä papereita, joista yläosassa kohokuvioitu versio. Magnolian enkelin olin jo aiemmin pukenut samansävyisiin vaatteisiin. Siipiin lisäsin lumiainetta. Pitsi on Eurokankaan ja ruskea paperi Marianne Designin Country Christmas-paperikosta, josta pidän paljon. Tekstitarran laitoin kuultopaperille, jonka kiinnitin haaraniiteillä.
Toisen enkelijoulukortin tein KK:n joulukorttimaratoonin salamahaasteen luonnoksen mukaan, kun 3D-kuva sattui juuri sopivasti olemaan kärjellään seisova neliö, jota luonnokseen haettiin. Taustapaperi samaa sarjaa kuin ylempi ruskea. Pienet lumihiutaleet lävistin kopiopaperista ja käsittelin lumiaineella, ison stanssasin ja värjäsin Old paper -musteella. Kulmissa on kullanruskeat puolihelmet.

19.10.2011

Pink alert!

Forever friends is having a challenge with the theme "Anything goes", but you need to have animals on your card. Sounds fair enough, 'cause I just finished this card with a 3D-image from Moreheads that has two lambs on. I've had this differently shaped card base for quite a while, and now at last I found a way to use it, layering a felt snow flake and a doily underneath the image. Could you tell pink is my favourite color? Yes, you got it right, even the wall in my craft room is pink, as you can see. Thank you for looking!
Vaaleanpunaista luvassa! Työhuoneeni seinäkin on tosiaan vaaleanpunainen, mutta ei sentään ihan niin kirkas, miltä tässä kuvassa näyttää. Muista blogini kuvista erottaa ehkä paremmin aidon värin.
Tämä korttipohja on pyörinyt kätköissäni tosi pitkään, mutta vasta nyt osasin ottaa sen käyttöön, kun keksin sommitella Moreheadin 3D-kuvan alle huopalumihiutaleen ja kakkupaperin. Hopeakoristeista Tiimarin paperia laitoin alakolmioon ja kortin jalustaan. Koristelin ääriviivatarroilla, timanteilla ja haaraniitillä kiinnitetyllä pitsirusetilla. Jalustaan koetin saada lisäpainoa kukalla, stanssatulla kiekuralla ja tekstipahvilla, koska muuten kortti ei meinaa pysyä pystyssä. Aika kiikkerä viritelmä tämä on muutenkin, eli en oikein innostunut tästä taittelusta. Mutta ihan näyttävän kortinhan tästä joku pikkutyttö saa.

18.10.2011

Joulukortti neljänä kappaleena

Laura kyselee korttihaasteessaan nopeiden joulukorttien perään, ja näistä nelosista tuli sellaiset, kunhan alkuun oli ensimmäisen kanssa paperien ja koristeiden yhteensovittelu suoritettu. Ensimmäisen kuvan kortin laitoin mukaan KK:n joulukorttimaratoonin lumihaasteeseen, joten nuo loput kolme olkoot sitten tähän haasteeseen. Bambinkuvat viipaloin isosta skräppipaperista, taustapaperi on Marianne Designin joulupaperikosta ja lumihiutaleet huopakoristeita. Papereiden reunat ressasin ja kiinnitin toivotukset ääriviivatarroina paikalleen. Joulukortit teen yleensä yksiosaisina, kuten nämäkin.

17.10.2011

Nallekortteja

This is my entry for the Paper Shelter Challenge #35 "We love animals". Two 3D-cards with bears, one in light blue, one in pink. Thank you for  looking!
Nämä nallekortit Tiimarin ja LeSuhin 3D-kuvista tein jo viikko sitten Tampereen korttitapaamisessa, mutta olen kärsinyt niin kovan päänsäryn kourissa koko viikon, etten ole aiemmin juuri uskaltautunut koneella istumaan julkaistakseni kortteja.

Vaaleanpunaisen kortin muovinen kukkaketju on otettu talteen rikkoutuneesta tytön hiuspannasta. Keskustoiksi liimasin timantit.

13.10.2011

It's all about the vintage challenge #4

Tämä on ensimmäinen vintagehaasteblogin haaste, jossa olen mukana vierailevana DT:nä. Aiheena on tällä kertaa Halloween ja tarkoituksena tehdä joko kortti tai jokin Halloween-koriste kotiin. Haastetta sponsoroivat
ja
Tämä Tickled Pink Stampsin leima on nimeltään Evie ja neidillä on kovasti Halloween-henkinen asu yllään.
Itse en ollut koskaan aiemmin värittänyt yhtään digileimaa, koska en omista valokuvapaperia sen paremmin kuin tussejakaan ja kokemuksesta tiesin, ettei kopiopaperi oikein toimi akvarellikynien ja vedellä läträämisen kanssa. Sitten onneksi keksin, että voinhan saada kuvaan väriä myös pukemalla leimakuvan, joten tulostin kuvan neljälle erisävyiselle paperille ja ryhdyin saksimaan ja liimaamaan. Työ oli aika pikkutarkkaa, kuten alemmasta kuvasta näkyy. Loput väritykset tein akvarellikynillä kuiviltaan, ja lopputulos on mielestäni ihan onnistunut. Koristelussa hain Halloween-henkeä oranssimustalla värityksellä ja hämähäkinverkkoa muistuttavalla pitsillä. hopeanvärisen metallisudenkorennon värjäsin rusehtavaksi kynsilakalla.
Koristeeksi tein roikkuvan yksinkertaisen mobilen, jossa pin up -neitonen ratsastaa luudalla stanssatun kehyksen sisällä. Narussa roikkuu väritykseen sopiva rullaamalla paperisuikaleesta tekemäni helmi.
Tervetuloa mukaan osallistumaan haasteeseen!

10.10.2011

ATC-vaihto

Ihastuin Pirkkerin "Nuoruus"-nimiseen ATC:hen varmaankin siksi, koska tyttö muistuttaa hiukan itseäni lapsena. Ilokseni Pirkkeri halusi pari korttia vaihtaa, joten sain häneltä myös oikeanpuoleisen "Eleganssin" ja ihania yllätyksiä. Kiitos vaihdosta!

9.10.2011

Pikakortit kummipojille

Kaksivuotiaalla kummipojallamme oli hiljattain nimipäivät, joihin tein nopean Martti-kortin.
Kuva on kirjakerhon lehdestä ja tausta liukuvärjättyä kuultopaperia. Nimen tulostin kuultopaperille, jonka kiinnitin aaltopahviympyrään ja koristelin kortin prikoilla ja ruuvihaaraniiteillä.
Mieheni kummipoika puolestaan saavuttaa jo täysi-ikäisyyden. Hillityssä kortissa on WOJ:n poikaleima, tarranauha kimalteella ja kukka keskustanaan helmiäisnappi.

6.10.2011

Hääkortti

I'm participating in the Allsorts challenge with the theme "Flowers" and in the "Anything goes" challenge of Papertake weekly with this wedding card. The stamp is from Lili of the Valley and I used Cuttlebug's embossing folder "Fleur de lis" on the background. Isn't the rose ribbon just too sweet? Thank you for looking!
Tein Lili of the Valleyn leimakuvasta pelkistetyn hääkortin. Kuva on väritetty Inktenseillä, koristeltu Sticklesillä ja reunustettu läpikuultavilla mikrohelmillä. Tuo "Frosted lace" on ylivoimaisesti eniten käyttämäni kimalle, ja joudun pian ostamaan uuden purkin. Taustan helmiäispaperi on embossattu Cuttlebugin kohokuviointitaskulla. Oikean reunan ihana ruusunauha on Nauhataivaasta ja kukkasen terälehdet Siskolta ja keskusta Singaporesta. Lehdet ovat I am Rosesin.

Eläin-ATC

ATC teki mieli tehdä, joten Pajan Artin B-haasteesta sain sopivan aiheen "Eläimet".
Taustapaperi Leilalta, kuva netistä, nauha äitini kätköistä, kiekura Marianne Designin ja haaraniitit Sinellistä. Tytön mekonhelman alle laitoin vielä palan Eurokankaan vaaleanpunaista pitsiä. "Paras kaveri" on vaihdettu.

4.10.2011

Parane pian - ja joulukortti

Koukussa kortteihin sivuston haasteisiin kaksi 3D-korttia. Nämä tekniikat näyttävät minulla kiertävän aina aalloissa, eli välillä tulee peräkkäin kasa ATC:itä, välillä leimakuvakortteja ja välillä 3D:itä. Vintagekortit taitavat  olla ainoat, joita syntyy tasaiseen tahtiin.
Haasteena oli tehdä kortti ilman kukkia. Otin haasteen niin kirjaimellisesti, etten huolinut edes kukkapaperia tai kuvaa, jossa olisi kukkia. 3D on käsin leikattu ja muistaakseni LeSuhin. Tekstileima on Taitotaivaasta ja väritetty akvarellikynällä ja Stickles-kimalteella. Kuvan reunassa pätkä Eurokankaan nauhakujapitsin puolikasta ja alla pilkullinen nauha jostain askartelupaketista. Kiekuraleimaa koristelin timanteilla. Ajatukseni oli alkuun käyttää koristeena myös laastaria, mutta koska löysin vain jättisuuria laastareita, niin kiinnitin yhden sellaisen kortin taakse.
Joulukorttimaratoonissa oli aiheena enkeli ja tein yksinkertaistakin yksinkertaisemman kortin Moreheadin valmiiksi stanssatusta 3D-kuvasta. Korttipohjana Sinellin helmiäiskartonki, päällä pala reikäistä kiiltävää harsopaperia ja iso lumihiutaletarra, maassa lumiainetta ja ääriviivatarrateksti.
Myönnän, että joulukorttien tekeminen on minulle hiukan pakkopullaa, vaikka muuten jouluihminen olenkin. Kortteja lähetetään ja saadaan jouluna niin paljon, että se laskee mielestäni yksittäisen kortin arvostusta, joten niiden tekemisen eteenkään ei tee mieli nähdä hirveästi vaivaa. Siksi olenkin monena jouluna lähettänyt ihan kaupan kortteja, välillä taas on lasten kanssa askarreltu liukuhihnaperiaatteella. Mutta jospa tänä vuonna hyvissä ajoin aloittamalla saisi edes jonkunlaisen nipun itsetehtyjäkin kortteja stressittä kasaan!