Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuteen kotiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuteen kotiin. Näytä kaikki tekstit

4.5.2015

Talokortteja Anun Putiikeille

These houses were made of materials from a finnish shop called Anun Putiikit. I found the house card template from a book of Cheryl Owen.
Anun Putiikkien 4heures37 -skräppikartongeista rakentelin taannoin pari talokorttia. Malli on jäljennetty Cheryl Owenin Kortintekijän oppaasta.
Kummankin talon katolla on itse värjätty kukka. Näitä valkoisia kukkia saa siis Anun Putiikeista sekä isona, että pienenä; tässä on käytetty sitä isompaa kokoa. Vasemmanpuoleisen kukan värjäsin vettä käyttäen musteilla ja akvarellikynillä, oikeanpuolimmaisen akvarellikynillä ja Stickles-kimalteella. Keskellä olevat kukat lävistin samoista kartongeista, joista kortitkin on tehty ja keskustoina on pikkuruiset haaraniitit.  
 
Mustakattoisessa talossa käytin 4Heures37 -kuvioskräppipapereita ja yksiväristä punaista. Aukko ja sen ympärys on tehty stansseilla ja muut punaiset reunalistat kuviosaksilla. Alareunan polvekenauha toistaa samaa muotoa. Se ja vaaleanpunainen rusetti ovat myös Anun Putiikeista.
Tästä kuvasta näkee kuviopaperin toisen puolen ja sen, että tällainen talokortti taittuu täysin litteäksi, joten sen voi lähettää kirjekuoressa. Katon sisäpuolella on paikka kirjoitettavalle tervehdykselle.

Toisessa kortissa seinät on tehty yksivärisestä skräppikartongista ja koristeltu Anun Putiikkien valikoimiin kuuluvilla kakkupaperilla. Alareunassa kiertää tässäkin kortissa raidallinen suikale 4H37:n paperin reunasta.
Toisen puolen kakkupaperi on sydämenmuotoisen paperin kärjestä. Täälläkin on koristereunat tehty yksinkertaisesti kuviosaksilla toisenvärisistä papereista.

29.9.2011

Kolmas talo

Sain viimein valmiiksi kortin Sinellin kuukauden korttikisaan, jossa tällä kertaa aiheena "Onnea uuteen kotiin". Tämän mallisia talokortteja olen tehnyt pari aiemminkin, ja pidän tästä kolmiulotteisuudesta itse kovasti.
I'm also entering this card in the "Anything goes" -challenges of Simon says Stamp and Southern girls. I find this type of card folding quite nice for congratulations on new home, because you can make the cards 3-dimensional, but they can still be folded flat for posting. The stamp is from Sarah Kay. Thank you for looking!  
Sarah Kayn lapsoset siellä lukevat kirjaa uudessa kodissaan. Leimakuva on vahvistettu kartongilla ja kiinnitetty ponnahdusmekanismilla takakanteen siten, että hahmot ovat noin parin sentin päässä seinästä. Taitos kulkee penkin istuinosan kohdalla ja taittomekanismin alaosa on laikattu penkinjalkojen muotoon. Myös kiiltokuvakukka on hiukan taustaa edempänä. Arkkikaupan seinäkello on kohotettu kohotarrapaloilla.
Leimakuvan väritin taas Inktenseillä ja geelikynillä. Irti leikattavissa hahmoissa on se mukava puoli, että väritys saa huoletta mennä reunojen yli.
Kortin muoto hahmottuu ehkä paremmin tästä ylhäältä otetusta kuvasta. Lattia taittuu siis takaseinää vasten, kun kortti suljetaan. Maton tein tällä kertaa säkkikankaasta. Verho on Eurokankaan pitsiä, ovi Sinellin kelopuun väristä skräppipaperia ja korttipohja kaksipuolista skräppikartonkia, jonka ulkopuoli näkyy seuraavista "ulkokuvista".
Ikkuna- ja ovilistat leikkasin luonnospaperista ja ikkunalasin kirjekuoren ikkunasta. Ovessa on haaraniittilukko ja oven vieressä kohotarroin kiinnitetty kiiltokuvaruusupensas. Leimailin korttipohjaan vielä lisäkoristeeksi muutaman Motivetin perhosen ja taakse ilmeisesti bambunoksia Sinellistä hankitulla kirkkaalla leimasinsarjalla.

29.7.2011

Talokortti uuteen kotiin

This is my card for the Flutterby Wednesday's challenge "Stripes" and for Craft Us Crazy challenge "Anything goes". It's a house-shaped card for your friends, who just moved, and the couple actually looks quite a lot like the standing couple in the victorian die cut. The stripes can be found on the floor and the butterflies on the walls outside the house. The text means "Congratulations on your new home". The rest of the text is written in Finnish, but I guess you'll get an idea of the house from the pictures. Thank you for looking!
Tein pitkästä aikaa kortin uuteen kotiin tällä huoneenmuotoisella mallilla. Korttipohjan leikkasin Graphic45:n skräppipaperista, jonka ruutukuviointi on talon sisäpuolen tapetti ja viiniköynnöspuoli ulkoseinät. Lattiaksi laitoin Papermanian Persimmon Collectionin raidallista kuviopaperia ja matoksi samasta paperikosta soikiokehyksen, johon leimasin tekstin kirjainleimasimilla. Ovi on puukuvioista paperia Sinellistä ja kahva on taivutettu haaraniitti, jonka ympärillä on pieni hopeanvärinen ääriviivatarrakukka. Arkkikaupan tuolin kiinnitin paikalleen kohotarrapaloilla. Kiiltokuvapariskunta, joka muistuttaa kovasti ystäviäni, jotka kortin tulevat saamaan, on kiinnitetty kartongille ja  tuettu yksinkertaisella pop up -mekanismilla seinään, joten se taittuu litteäksi, kun kortti painetaan kasaan.
Ikkunassa on Eurokankaan pitsiverho ja boordina kuvioitua tarranauhaa. Ikkunoiden lasit tein ikkunakirjekuoren ikkunoista ja listat hopeanvärisestä ääriviivatarrasta. Talon päätykolmio on nyt talon oikealla puolella, vaikka sen olisi pitänyt olla vasemmalla, joten nyt kortti aukeaa väärään suuntaan, eli suljettuna päällimmäiseksi tulee tuo ikkunapuoli, eikä ovi, niin kuin oli tarkoitus. No, kaikkea ei voi muistaa! Pieni hahmotusvirhe tuli korttipohjaa leikatessa.
Ulkopuolelta tuo talon muoto hahmottuu selvemmin. Ensi yrittämällä tein ovesta aivan liian pienen, joten jouduin vielä oviremontinkin tekemään, ennen kuin kortti oli valmis. Ulkopuolelta ovi avataan timanttihaaraniitistä. Erityisen ylpeä olen tuosta kukkaruukusta, jonka leikkasin itse ruskean paperipussin sisäpinnasta, varjostin tummanruskealla ja valaisin valkoisella musteella ja kiinnitin lopuksi tarrapaloilla seinään. Kukka on tehty Fiskarsin kukkaleikkurilla ja keskusta aurinkokulmaleikkurin jämäpalasta. Lehdet leikkasin Priman kukasta ja varren valmisruususta. Muuta koristusta talon ulkopinta ei kaivannutkaan.
Tässä vielä kuva talosta litteäksi taitettuna sieltä ikkunapuolelta. No, ei näin kolmiulotteisessa kortissa taida olla väliäkään sillä, mikä nyt on kortin kansi ja mikä takakansi!

3.6.2010

Kotini on linnani

Tässä Taitotaivaan haaste 4, jossa olin itse laatimisvuorossa:
Aihe on "kotini on linnani" ja työn tulee olla talon muotoinen.
Korttini etukansi näyttää tältä, ja siinähän tuo talon muoto tulee yksinkertaisimmillaan näkyviin. Korttipohja on paksua viininpunaista kartonkia, aukeava ovi on päällystetty valkoisella kontaktimuovilla ja ripa on ääriviivatarra. Kohollaan olevan kukkapurkin leikkasin Tiimarin tarra-arkilta ja liimasin lehdiksi Fiskarsin reunalävistäjän irtopaloja ja Folian punaisen huopakukan. Olin jo aikeissa alkaa leikata paperista leikkurilla suikaleita listoiksi, kunnes huomasin, että lahjanarulla homma hoituu kätevämmin. Syy sille, että pidän kortin reunasta kiinni, on se, että kortti pyrkii aukeamaan pöydälle muotoonsa. Sisätilat talossa näyttävät nimittäin tältä:
En ota tästäkään mallista kunniaa itselleni, vaan näin tälla tavalla aukeavan painetun kortin (mainos- ja käynti-) kortteja esittelevässä kirjaston kirjassa. (Lisäsin itse katon harjakolmion ja ikkunakuoresta leikatun ikkunan tuohon malliin ja vähensin yhden seinän.) Tapetti ja lattia ovat Tiimarin skräppipaperipakkauksesta, saman paperin kaksi puolta. Olisin halunnut oikean lautalattian, mutta laminaattiesitteiden kuvat olivat liian pieniä. Verho on lakanapitsiä. Pariskunnan kuva on historiankirjasta ja se seisoo muutaman sentin päässä seinästä. Lehdestä leikattu kello on liimattu seinään kohotarroilla ja taulu on Tiimarin tarra, jonka päälle liimasin perhostarran. Maton leikkasin kankaasta ja hapsutin hieman päitä. Ja tässä kortti vielä vastakkaiselta puolelta:

16.9.2009

Kolmiulotteisia kortteja

Linnunpöttökortti uuteen kotiin on leikattu ja taiteltu Cheryl Owenin mallin mukaan (Kortintekijän opas). Paperi on Tiimarin kuviopaperipakkauksesta ja kullanvärinen aaltopahvi aikanaan Suomalaisen kirjakaupan tarjouksesta ostamastani askartelupakkauksesta. Sydämenmuotoinen haaraniitti Tiimarista. Kortin saa taitettua litteäksi, jolloin se mahtuu tavalliseen kirjekuoreen, teksti on kirjoitettu katon sisäpuolelle.
Tämä prinsessa on kiinni korttipohjassa vain mekkonsa helmojen reunoista, eli hänen keskellään kulkee harjataitos korttipohjan laaksotaitosta vasten. Mekon yläosaan on vaaleanpunaisen kartonkipohjan päälle leikattu kakkupaperia, kukkapuska on lahjapaperista, ihonväriset osat olen leikannut kopiopaperista, kruunun kullanvärisestä paperista. Hiukset olen leikannut siten, että ne menevät ylhäältä tytön kasvojen päälle ja alhaalta ylävartalon taakse. Silmät leikkasin valkoisesta paperista ja piirsin mustalla ja sinisellä tussilla, suu on punaista tarraa. Kortin etukansi, joka siis näkyy sekä reunoilta että prinsessan takaa, on purppuraa Luontoliiton paperia. Tähdet kulmalävistäjästä, reuna leikattu kuviosaksilla. 
Kortin etukansi on vielä tyhjä, koska en tiedä vielä, mikä kortti tästä tulee. Prinsessa muuttuisi helposti morsiameksi hunnun ja sulhasen lisäämisellä, jolloin kannestakin tehtäisiin hääaiheinen; syntymäpäiväkortin kanteen riittäisi numero, muuhun onnitteluun toinen prinsessa tms.
 
Tämä ystävänpäiväkortti on tehty samalla tekniikalla, tosin puolet kapeammassa koossa. Tiimarin ruusukuvioinen kuultopaperi on leikattu sydämen muotoon ja sen sisälle on leikattu pienempi, vain reunoistaan kiinni oleva sydän, joka on taitettu harjataitokselle. Pikkusydämen keskelle on leikattu valkoisesta tulostuspaperista vielä pienempi sydän, johon on kirjoitettu ystäväni nimi. Valkoinen sydän on kiinnitetty kuultopaperiin sydämenmotoisilla haaraniiteillä, joita on kaksi myös reunoilla koristeena. Kuultopaperiin ja valkoiseen paperiin on leikattu pieni sydämenmuotoinen aukko pikkusaksilla. Yläkulmat on koristeltu kuviolävistimellä ja alareuna hopeanvärisellä tarrasuikaleella. Kirjottu ruusu ylhäällä on revitty vanhoista verhoista, jotka olin harmikseni konepessyt reiäillisiksi. 
Neljävuotiaan synttärisankarin sienikortti on taas taitettu samaan tyyliin ruskeasta kartongista ja oranssista paperista. Sienen lakin reunassa olevassa reiässä kiemurtelee askartelupunoksesta pätkäisty toukka, jonka pää, tuntosarvet, suu ja silmät on leikelty pienistä paperinpaloista. Valokuva omasta tyttärestäni ja päivänsankarista on leikattu ja liimattu korttipohjaan, sienen jalka on ruskeaa paperia, joka on taiteltu nousemaan esiin lasten välistä. Sadepisarat on leikattu hopeanvärisestä tarrasta. Tekstistä olen sutannut nimet. Kannessa oli tyttäreni piirros.