30.3.2011

Valkoinen hääkortti

Koukussa kortteihin -haasteessa #26 pyydettiin tekemään kortti ilman leimakuvaa. Niitähän kyllä teen muutenkin enemmän kuin leimakuvakortteja, mutta nyt päätin jättää myös vintagekuvat, 3D:t ja paperinleikkelyn pois laskuista. Joten mitä jäi jäljelle? Jotain tällaista:
Tämä Tiimarin alelaarista löydetystä korttipakkauksesta peräisin oleva kohokuvioitu korttipohja on odottanut hyllyssä useamman vuoden, joten nyt päätin, että tähän haasteeseen sen käytän. Aluksi sovittelin sen päälle Craft Superstoresta tilaamiani huopakyyhkysiä, mutta osat eivät vain loksahtaneet kohdalleen. Lopulta keksin ottaa keskipisteeksi alunperin ylänurkkaan sovittelemani medaljongin, joka myös on Tiimarista. Koska medaljonki näytti kortin valkoisessa keskustassa liian pieneltä, leikkasin kanteen Shapecutterilla aukon, jonka taakse virittämälleni läpikuultavalle kankaalle kiinnitin medaljongin. Leimailin kankaaseen valkoisella musteella kukkaköynnöstä, mutta sitä ei kuvasta oikein erota. Kankaan reunat piilotin nurjalla puolella Shapecutterilla leikkaamallani kartonkikehyksellä, kuten alla olevasta sisäkuvasta näkee.

Kukissa on Siskolta saatuja heteitä, harsokukkia ja helmisiimoja paperisten YouDon kukkien päällä, sekä minipaperiruusuja ja läpikuultavia, valoa kauniisti taittavia muovilehtiä Singaporesta. Yläreunan perhonen on Tampereen tapaamisessa helmiäispaperista lävistetty ja helmillä koristeltu. Oikea kulma kaipasi vielä jotain, joten sinne liimasin Mariannen stanssilla tehdyn kiekuran, johon kiinnitin Tampereen tapaamisessa saamiani pikkuruisia boordilävistäjän ylijäämäpalakukkasia, jotka väritin helmenvalkoisella kynsilakalla. Yllättävän sopuisasti nuo erilaiset valkoisen sävyt samaan korttiin asettuivat.
Koska kortin kannessa on aukko, tein korttiin sisälehdet taitetusta helmiäispaperista, ettei tuleva teksti näy ulos. Ulkokulmiin, kuten myös kortin takakanteen, laitoin ääriviivatarrat.

Örkkikortti

Koukussa kortteihin Ilmatteeks-haasteessa pyydettiin tekemään itselle epätyypillinen kortti näillä ohjeilla:  
Tee siis kortti, jossa käytät sellaisia värejä, koristeita tai muita materiaaleja
JOITA YLEENSÄ AINA VÄLTTELET!
Kaikkien materiaalien ei siis tarvitse olla niitä inhokkeja, vaan se, että kortti on selkeästi ei tyypillistä sinua!

Minulle kaikkein pelottavin väri on ilman muuta turkoosi kaikissa sävyissään, mutta olen onnistunut välttelemään sitä niin hyvin, etten tähän haasteeseen sopivaa paperia löytänyt ollenkaan, joten piti tyytyä näihin sinisen ja vihreän sävyihin. En pidä myöskään tuon taustapaperin graafisesta kuvioinnista. Korttipohjana käytin aukollista korttipohjaa, joita tulee hirveän harvoin käytettyä. Keltaisen ja punaisen nauhan lisäsin tuomaan väriä korttiin. Punainen nauha on suikale hedelmäpaketin muovikääreestä.
Kaikkein epätyypillisintä itselleni tässä kortissa on se, että se on "reipas" "poikamainen" kortti, jossa on vielä örkkikin. Örkkileimasinta minulla ei tietenkään ollut, minkä vuoksi leikkelin sen paperista. Sittenpä huomasinkin yllätyksekseni, että tuo tekniikka tekikin siitä loppujen lopuksi sittenkin aika omannäköiseni. Oli tosi hauskaa ylittää oman mukavuusalueensa rajat ja toivon, että tämäkin kortti löytää vielä ystävänsä.

21.3.2011

Kiitoskortti

Voitin tämän Magnolialeimasimen ja toisenkin tykötarpeineen Annen KK:ssa järjestämissä arvonnoissa. Kiitoskorttia varten leimasin peikon seepialla musteella ja väritin Inktenseillä. Edellinen leimakuvakorttini taisikin valmistua joulukuussa...
Taustapaperin tein itse Jehkon maaliskuun haastetta varten. Leimasin valkoiselle paperille värittömällä embossausmusteella ja kokojauheella paisleykuvioita Jasun blogivoittona saamallani leimasinsetillä. Laveerasin vesiväreillä violettia ja punaista päälle ja maalailin Inktenseillä kuvioitten yksityskohtia. Väleihin leimailin hopeanvärisiä Kiitos-tekstejä Jasulta saamillani kirjainleimoilla. Nappi ja vihreät helmet perhosessa ovat Annelta, nauha Jasulta, solki Singaporesta, perhonen I am Rosesin ja vihreä taustapaperi Lidlistä.

20.3.2011

ATC-materiaalikuoresta kasattua

Vikke järjesti atc-kierron, jossa kiertävästä materiaalikuoresta koottiin kortti kuoren lähettäjälle, ja kuoreen lisättiin saman verran tavaraa kuin oli käytetty ennen sen lähettämistä seuraavalle osallistujalle. Materiaalin mukana sai lähettää myös toivomuksen siitä, mikä elementin ainakin toivoisi atc:stään löytyvän. Hauska idea ja mieluisa tehtävä, eikä materiaalista ainakaan ollut pulaa vaan pikemminkin päinvastoin! Minun korttini lähti Siskolle, joka toivoi minun käyttävän tuota kukan keskustaksi päätynyttä metallikoristetta kortissani.
Tekstissä kysytään: "Does this outfit make my hips look big?", joten kortin nimi on diplomaattisesti "Better not answer". Käytin tähän yhteensä kahdeksaa kuoren materiaaleista, ja omasta varastosta otin ainoastaan korttipohjan.

14.3.2011

Tekstiä lunnaskirjetekniikalla

...toivottiin KK:n koukussa kollaaseihin -haasteessa. Yleensä en tule laittaneeksi edes onnittelutekstiä korttieni kanteen, saati sitten pitempiä raapustuksia, joten tähän piti oikein paneutua. Kirjainten silppuamisesta minulla on sentään kokemusta sikäli, että yhteen aikaan kokosin korttien sisäpuolen tekstit yksittäisistä lehdistä leikellyistä kirjaimista. Tämän ATC: nimeksi tuli "George W."
Heti kun näin ensimmäisen kerran tuon kruunupään Arkkikaupan kollaasiarkilla, mieleeni tuli siitä kyseinen presidentti, ja koska en tuosta mielleyhtymästä sen koommin eroonkaan päässyt, niin jaoin sen sitten muidenkin kiusaksi. Taustakuva on kylläkin Helsingistä, niin kuin vanhan historiankirjan kuvatekstissä kerrottiin. Tekstit silputtu lehdistä ja Tulip-timantti kiinnitetty hopeanvärisellä kynsilakalla kulmaan.

9.3.2011

Kukkaisa vintagekortti

KK:n vintagehaasteessa aiheena kukkaset. Kortin sain koottua Tampereen korttitapaamisessa eilen, vaikka kukkien osien valintaan tuhraantui käsittämättömän paljon aikaa, ennen kuin olin kokonaisuuteen tyytyväinen.
Ihana kuva netistä. Hiuskukkasiin sain idean Caritan minulle lähettämästä ihanasta keijukortista. Liimasin muutaman boordilävistimen jämäpalakukkasen seppeleen sekaan ja piirsin geelikynällä keskustoja. Kuvan reunaan laitoin salaisista toiveista saamaani pitsiä. Kukkasissa sekalainen kokoelma paperi-, silkki-, muovipaljetti- ja lävistettyjä kukkia, haaraniittikeskustoja ja Tiimarin ruohonauhasta leikattuja lehtiä. Yksi helmi musteella vanhennetun taustapaperin pilkun päällä.

4.3.2011

Käsin leikattu keiju

Jehkon helmikuun haasteen ohjeet kuuluivat näin:

VAPAALLA KÄDELLÄ
1. paperia leikataan vapaalla kädellä saksien kanssa tai paperileikkurilla
EI käytetä yhtään mitään kuvioleikkureita, stansseja yms...
2. Kortin onnittelut tms teksti on tehtävä käsin ja 
mielellään muutenkin vapaalla kädellä piirtäisit jotain korttiisi -
Ja minä leikkelin tällaisen keijukaistytön:
Jälkikäteen tosin mietin, onko kortti sittenkään sääntöjen mukainen, koska piirsin keijusta ensin kaavat, joilla osat leikkelin, eli en leikannut sitä suoraan vapaalla kädellä. Jehko saa päättää, osallistuuko kortti arvontaan vai ei. Halusin sen kuitenkin haasteeseen linkittää, koska sitä ajatellen tämän tein. Muuten en olisi ikimaailmassa kirjoittanut onnittelua käsin - en vain kertakaikkiaan yleensä kelpuuta omaa käsialaani kortteihin. 
Keijussa käytin yksivärisiä ja kuviopapereita, siivissä kuultopaperia, joka meni hauskasti kupruille kimalleliimasuonien lisäämisen jälkeen. Miniruusun tytön käteen pyörittelin vaaleanpunaisesta paperista ja varren leikkasin valmiista paperiruususta. Hiusten kukka on kynsilakalla värjätty haaraniitti. Kulmakarvat ja silmien yksityiskohdat piirsin tusseilla. Taustalla reunoistaan ressattuja tai revittyjä kuviopapereita, alhaalla rusetti Jasun blogin arvontavoitosta ja ylhäällä Singaporesta ostamani silkkikukka, jonka keskelle liimasin muovisen kastehelmen. Näissä kokonaan itsetehdyissä korteissa pidän siitä, että ne ovat varmasti uniikkikappaleita, eikä missään tule vastaan samanlaista.

2.3.2011

Terveisiä Singaporesta!

Reilut 10 päivää kestänyt Singaporen matkamme oli hieno kokemus ja maa teki totisesti vaikutuksen lämmöllään, edistyksellisyydellään ja siisteydellään. Tässä muutama kuva perheestäni ja tunnelmista matkalla:

Ostoksilla tuli käytyä oikeastaan joka päivä, ja sain vaatekaappien lisäksi päivitettyä myös askartelumateriaalivarastojani. Suosikkini oli Spotlight-niminen kauppa, jossa oli hyvät valikoimat askartelutarvikkeita ja edulliset hinnat. Varsinkin noita metallisia riipuksia (charmseja) tuli haalittua, kun niitä en juuri aiemmin ole omistanut:
Useamman kerran tuli käytyä myös alkujaan japanilaisessa Daiso-kaupassa, jossa jokainen tuote maksoi 2 dollaria, eli 1,14 euroa. Alimmainen leopardikuvioinen saman hintaluokan timanttilaatta on jostain pikkuliikkeestä ja alkujaan matkapuhelimen koristeluun tarkoitettu.Oikeassa laidassa oleva timanttikiekura taas on Priman ja sen ostin kalliimmasta Papermarket-liikkeestä:
Erikoisempia löytöjä taas tein Arab Streetillä, jonka kaupoista hamstrasin nauhoja ja pitsejä. Jälkimmäisiä olisin valikoinut pidempäänkin, mutta sillä kohtaa loppuivat matkakumppaneiltani kärsivällisyys ja ystäviemme parkkimittarista aika. Nauhoja on rullissa niin paljon, että niitä laitan jossain kohtaa myyntiinkin.

ATC-vaihdot Leilan ja Jasun kanssa

Leilan taannoisessa miesaiheisessa ATC-haasteessa ihastuin hänen tekemäänsä "Soittajan kaipuu"- korttiin, jonka viulistista tuli heti mieleen mieheni pelimanni-isoisä, jota en tosin koskaan ehtinyt tavata. Ilokseni Leila suostui kortin vaihtamaan! Kiitos Leila!
Johannan yksityiskohtaiseen helminäperrykseen tässä "Macabre"-nimisessä ATC:ssa ihastuin Koukussa kortteihin -sivustolla, ja pienen mutkan kautta vaihdoimme kortteja Tampereen tapaamisessa. Kiitos Johanna!

Vintageaiheinen ATC-vaihto

Helena järjesti vintageaiheisen ATC-korttien vaihdon, johon tein kaksi uutta korttia. Tässä "Marlene Dietrich":
Kuva on vanhasta koulukirjastani. Taustapaperi kädentaitomessuilta ostamaani skräppikartonkia. Vasemmassa reunassa on hapsutettu soiro vanhasta kukallisesta pussilakanasta. Oikeassa yläkulmassa on salaisista toiveista saamani lävistetty harmaa lehti, jonka valkeita viivoja jatkoin taustalle valkoisella geelikynällä, ja hopeanvärinen käsiriipus, jonka ostin Kirjatorin poistomyynnistä. Hattuun liimasin valkoisen mattahelmen ja sen alle liloja höyhenhaituvia, hihan mansetiksi kiinnitin timantin.
Hopeanväriset kiekura- ja lehtisuonikoristelut tein kaksipäisellä embossauskynällä, jonka ostin Bremenistä, ja jota kokeilin tässä ensimmäistä kertaa, hopeanvärisen embossausjauheen kanssa. Tuote toimi periaatteessa hienosti, mutta tässä kortissa ongelmaksi muodostui erilaisten pintojen erilainen kuivumisaika. Siinä vaiheessa, kun jauhe lopulta suli tuolla kiiltävän kuvan pinnalla, se oli ehtinyt jo imeytyä taustan huokoisempaan paperiin. Kankaalla se taas ei pysynyt oikein ollenkaan, joten korjasin vasemmanpuoleisen kiekuran hopeanvärisellä kimallekohovärillä, jonka pinnan epätasaisuuden puolestaan peitin timanteilla. Ensi kerralla osaankin jo varoa!
Toinen kortti on nimeltään "Kaipuu":
Netistä tulostetun ja reunoilta ressatun kuvan alla tapetinkuvaa mainoslehdestä ja vanhennettua kirjeenkuvaa vanhasta oppikirjasta. Yläreunassa Outin lähettämä saranankuva, jossa Bremenistä ostetut ristipääruuvihaaraniitit. Kortin ympärille kiedottu lanka on ryijystä irronnut reunahapsu.
Itse sain vaihdossa tosi kauniita kortteja:
 Vasemmalla Esterin Vintage swap, keskellä Jipin "Onnea/Hyvää", oikealla Iiriksen "Music" ja alla Päivin "Time flies when you are having fun". Vintagetunnelmat kyllä miellyttävät kovasti silmääni. Kiitos Helenannille vaihdon järjestämisestä!