21.7.2012

Ylioppilaskortti pianistille

Lauluryhmämme säestäjä pääsi ylioppilaaksi ja juhlat järjestettiin nyt heinäkuussa. Tein hänelle harrastuksesta muistuttavan vinon telinekortin. Osallistun tällä Villakeijun kortteiluhaasteblogin kesähaasteeseen käyttäen haasteaihetta nro. 54 "harmonia". Itselleni ensimmäiseksi tuosta sanasta tulee musiikki ja lauluäänten yhteensoiminen mieleen.

Käytin taas Piken minulle piirtämää pianonkoskettimistoa. Leimakuvan tyttösen väritin Inktenseillä ja leikkasin irti ääriviivoja myöten. Koetin sovitella tytön päähän ylioppilaslakkia, mutta en ollut tyytyväinen sen istuvuuteen, joten lyyra kukkasen keskellä sai riittää tekemään tästä ylioppilaskortin näköisen. Jalustan kukkakuultopaperi ja lila kuviopaperi ovat vanhoja Sinellin ostoksia. Jasulta saatu MS:n perhonen sai valkoisella embossatut leimakiekurat ja heteet tuntosarviksi. Valkoisen nauhan rusettiin laitoin muovisen soljen, jonka väritin kynsilakalla mustaksi. Kortin tekstistä piilotin kuvassa saajan ja antajien nimet.
Kukan terälehdet on myöskin väritetty kynsilakalla. Kiekurat kukan alle stanssasin englanninkielistä tekstiä sisältävästä paperista.  Perhonen ja kukkavarret olivat kuviopaperissa valmiina. Nuottipaperi on kuultopaperia, joten korttipohja on kirkkaanvalkoinen.
EDIT. Saan jonkun virheraportin yrittäessäni liittää korttiani haasteeseen, joten yritän uudelleen myöhemmin. Toivottavasti korttini lasketaan silti aiemmin julkaisemattomaksi kortiksi.

17.7.2012

Kuviopaperiton joulukortti

P*skarteluhaasteeseen kortti ilman kuviopaperia. Innostuin viikonloppuna tekemään vuoden ensimmäiset joulukortit ja yhden niistä tein tähän haasteeseen. Kraftilla ja vintagetyylillä kuviopaperittomuus ei tehnyt edes tiukkaa!
Kohokuvioin korttipohjan ja pyyhkäisin palluroihin valkoista mustetta, välikohtiin old paper -sävyä ja reunoille vintage sepiaa. Viimeksimainitulla leimasin pieniä lumihiutaleita tasaisiin kohtiin ja laitoin niiden keskustoihin vaaleansinistä Sticklesiä. Kuvan ja lakanasta puretun pitsin lisäksi kortistelin kortin lävistetyillä lumihiutaleilla timanttikeskustoineen ja yhdellä isolla stanssatulla, jonka keskustassa on haaraniitti.

9.7.2012

Tyttö puutarhassa

Sir Stampalot challenge asks about our crafting passion(s). Mine is vintage, and I also like to try different folding techniques, such as the easel card here. And then I'm pleased if I succeed in adding "that something" to each card I make. In this card it's the small book mark tag that comes as a gift in a pocket. That is the "Surprise" for the ABC Challenge. I'm also entering this card in the "Summer days" challenge of Sugar Creek Hollow. The papers are from Graphic 45 except for the beige flower paper on the ground. Thank you for looking!
Tässäpä kortti ilman yhtäkään leimaa tai koristekukkaa! Graphic 45:n skräppipaperilta leikkasin tuon söpön tyttösen puutarhassa ja arkin toiselta puolelta lastenlaulun nuotit. Saman valmistajan toisella arkilla oli sama tyttö irrotettavassa tagissa; siitä tuli kirjanmerkki kortin sisälle yllätykseksi. Korttipohjan tein yksivärisestä skräppipaperista, koska siinä pituus riittää pitkittäin taitettavaan postikorttimalliseen korttiin. Telinekortin korkeus pääsee oikeuksiinsa näissä postikorttimallisissa korteissa mielestäni vielä paremmin kuin neliön muotoisissa.
Leikkasin tytön ylävartalon ääriviivojaan myöten auki paperiveitsellä saadakseni nuotin pujotettua tytön taakse. Nuotin irrotin skräppipaperista neulaamalla. Olen nyt aivan innostunut tuon tekniikan "käden"jälkeen, vaikka työtapa onkin todella hidas. Perferointipyörällä ilmeisesti saisi aika samannäköistä jälkeä nopeammin? Perhoset ovat Graphic 45:n toiselta skräppipaperiarkilta. Lisänä vaahteranlehtihaaraniitti ja ruskeita puolihelmiä.
Tältä jalusta näyttää ilman kirjanmerkkiä. Nauhan rusetti pitää kantta pystyssä. Skräppipaperi on Heinikasta ja siinä on kimaltavia kukkia. Tasku on nuottipaperista, ja sen kiinnityksen varmistin niiteillä. Reunan pitsin ompelin käsin, ettei liimapinta takertuisi jalustaan. Tekstiä odottava soikio on sotkettu reunoiltaan vintage sepia -musteella.
Kirjanmerkki on valmiiksistanssattu tagi melkein sellaisenaan. Reikää vahvistin sydänsirkkarenkaalla toiselta puolen ja ympyräreikätarralla toiselta puolen. Nauha on paidanripustusnauhaa. Tagin toiselle puolelle leikkasin ja liimasin vielä yhden perhosen.

5.7.2012

Vintagehaasteessa kaikki käy

For the month of July, the theme of It's all about the vintage and beauty is "anything goes". From this challenge onwards, there's a chance for you to become a GDT -member for one challenge at the time, by writing "GDT" after your name when taking part in our challenge. We hope to see many applicants now that all kinds of crafts inspired by the past will do! Welcome to join our challenge! Our sponsors are Stamp and create and My Heart Pieces. The digital stamp I've used in my pop up -card is Brave Jhinuk from My Heart Pieces.

Heinäkuun ajan It's all about the vintage and beauty -haasteblogissa "kaikki käy". Tästä haasteesta lähtien sinulla on mahdollisuus päästä blogiimme vierailevaksi DT:ksi yhdeksi haasteeksi kerrallaan, kun kirjoitat nimesi perään GDT osallistuessasi voimassa olevaan haasteeseen. Toivottasti näemme paljon hakijoita nyt, kun kaikenlaiset menneistä ajoista inspiraationsa saavat askartelutyöt käyvät haasteeseen! Tervetuloa osallistumaan! Sponsorimme tässä haasteessa ovat Stamp and create ja My Heart Pieces. Käyttämäni digileima on My Heart Piecesin Brave Jhinuk. 
Tein kortistani yksinkertaisen ponnahduskortin, eli Jhinuk seisoo puolentoista sentin päässä kortin sisäkannesta. Tiiliseinä on skräppipaperia Sinellistä ja vihreä paperi jostain lehtiöstä. Muurin yläreunan leikkasin tiilenpäitä seuraillen ja leimasin hahmon viereen kukkaköynnöksen. 
Köynnöksen runko on yhdestä leimasimesta ja ruusut pieniä irtoleimasimia. Leimausjäljen alle kukkiin laitoin Sticklesiä ja kolmeen ruusuun vielä paperikukkaset lisäämään kolmiulotteisuutta.
Väritin leimakuvan taas Inktenseillä ja akvarellikynillä lisäillen joukkoon hiukan kuparinväristä geelikynää. Viitan solki on omasta t-paidastani irronnut metallinen paljetti. 
Kortin kansi onkin sitten yksinkertaistakin yksinkertaisempi. Siinä on kuviopaperin päällä stanssattu ja kohokuvioitu pala kasvinosia sisältävää paperia.


2.7.2012

Tyttökortti kukkasilla

Lauran korttihaasteeseen hiukan epätyypillisen värinen vintagekortti; haasteaiheena siis "vintage". Tämän tytön kuvan kanssa tein kokeilun ja teetin sen valokuvaamossa paperille. Siitä tuli vain niin suuri, etten pitkään aikaan osannut käyttää sitä mihinkään, ennen kuin muistin, että minulla on muutama röpelöinen Tiimarista ostettu korttipohja koossa 12 x 17 cm. Siihen stanssasin kuvan keskelle, laitoin Suomalaisen kirjakaupan lilasävyisestä paperipakkauksesta kohokuvioidun paperin taustalle, Madridista ostetun lehtipitsin alle ja Tiimarin tarra-arkilta avainnurkkakoristeet nurkkiin. Reunoja sotkin vintage sepian värisellä musteella.
Takakanteen leimasin Sinellistä hankitulla vintageleimalla kuvan, joka tuli parhaiten näkyviin Encore Ultimate Metallic -musteella.