20.11.2020

Syksyä, syksyä aina vain

"Autumn colours and mushrooms" was the theme of an ATC trading challenge I took part in, and this time we made one ATC and one skinny (3 x 5 inches). Here are my cards.

Taannoisessa Askarteluvuoren haasteessa vaihdoimme skinnyn ja ATC:n teemalla "syksyn värejä ja sieniä", ja tällaiset kortit lähetin vaihtoon. Skinny oli vasta elämäni toinen, ja tuo koko tuntuu tosi isolta ATC ja ATCoin -kokoihin tottuneelle.

Skinny, jonka nimen ehdin jo unohtaa, on koottu silppusuikaleista ja metsäisistä kuvista. Siili ja kauris on leikattu lehdistä ja kärpässieni servietistä. Lisäsin koristeiksi nukkapintaiset punaiset haaraniitit, siivistään koholle kiinnitetyn perhosen, tummanpunaisen pitsinpätkän ja stansseilla gellikuvioidusta paperista lävistettyjä lehtiä. Tekstin leikkasin kirjasta ja värjäsin taustan puuvärillä vihreäksi. Reunoilla on kullanväristä akryylimaalia.
ATC taisi olla nimeltään "Kultainen koti". Taustapaperin tein workshopissa elokuisessa Tampereen  ATC-korttivaihtotapaamisessa. Siinä liimasimme ensin paperisilppua pohjapaperille, joka sitten pohjustettiin gessolla ja värjättiin maaleilla tai leimaten. Omaan tuotokseeni liimasin mukaan stanssausjämäpapereita, joiden kuviot tulevat hienosti esiin valmiista paperista. Vahvistin niitä vielä tässä kortissa kultaisella geelikynällä. Lisäsin taustalle myös valkoisia geelikynäkoukeroita, kullanväristä reikäharsopaperia, keltaisesta paperista lävistetyn lehden ja mainoksista leikattuja kasveja. Sienen leikkasin kuviopaperista, sammakon lehdestä ja linnun irrotin leikekuvavihkosta. Perhosen leikkasin taas irti kuviopaperista ja kiinnitin sen siivet koholleen. Teksti on vanhasta runokirjasta. On siellä vielä nauha ja koristetimanttikin.
 

18.11.2020

Halloween gothic arch ATC:t

Here are 5 gothic arch ATC:s with the theme Halloween. The backgrounds are mainly made of papers with acrylic paint left-overs, and the pictures are from a clothing ad magazine.

Hiukan myöhässä Halloweenista saan julkaistua nämä Gothic arch -muotoiset ATC:t, jotka tein Askarteluvuoren vaihtoa varten. Vaihtoon tarvittiin 2 korttia, mutta vauhtiin päästyäni näitä syntyi viisi. Oikeanpuoleiset naiset lähetin vaihtoon. Loput ovat vapaana.

Kaikki korteissa käyttämäni kuvat on leikattu EMP-vaatekaupan mainoslehdestä ja taustat tein akryylimaalitelan puhdistuspapereista.

1/5 "Pimeyden kyyti"-kortissa on koristeina lehdestä lävistetty lepakkokuva, muta pitsi, punainen timantti ja ruusu, jonka alla on mustaksi väjätty kulmakiekura. Vasemman reunan pitsiboordi on raaputuskuvaa, joka toivottavasti ei raapiudu käytössä irti. Alareunaan laitoin vielä kaksi kimaltavaa kukanmuotoista kynsitarraa.

2/5 "Pimeyden katse" on vaihdettu. Naisen kuvan lisäksi laitoin tähän pääkallokuvan, pitsiä, ruusun, raaputuskuvareunakuvion, mustanvioletin nauhan ja kukkatimantin. Tämän ruusun alta kulmakiekura erottuu selvemmin edellisestä kortista. Taustan oikeassa reunassa on vielä verkkomaista lankaharsoa. Lisäsin lopuksi korttiin väriä piirtämällä pieniä pisteitä metallihohtoisilla geelikynillä.
3/5 "Pimeyden kallo" -kortissa on punamustaa nauhapitsiä, ruusujen alla mustasta kohokuvioidusta paperista stanssilla lävistettyä havukuviota, kynsitarroja, timanttisydän ja lehdestä leikattu yökköskuvio. Taustan vasen reuna on jännittävän röpelöistä.
(Vaihdettu.) 4/5 "Pimeyden hauva" -kortissa on kolme lehdestä leikattua kuvaa ja ruusua, mustaa stanssattua havua ja paksua pitsiä sekä raaputuskuvapitsi, nauha, kynsitarra ja kolme mustaa helmeä. Koiran kaulapannaksi on leikattu hopeista nyörilankaa.
5/5 "Pimeyden morsian" meni vaihdossa. Leijonan pää on koru samasta mainoslehdestä kuin muut kuvat. Muut elementit ovatkin jo tuttuja: lankaharsoa, ruusuja, kulmakoukero, nauha, kynsitarrat ja raaputusboordi. Ylhäällä on hologrammimusta muovipisara.

15.11.2020

Pöllö ATC-sarja

I made a series of ATC:s with owls using my scrap paper strips together with texts from an old book and images of owls, mostly from magazine advertisments. These go to our vintage challenge with the theme "stories of winter nights".

Tällä kertaa Koukussa Kortteihin -vintagehaasteessa on teemana "Talvi-iltain tarinoita" ja halusin osallistua muulla kuin joulukorteilla, joten julkaisen DT-työnäni nämä hiljattain valmiiksi saamani ATC:t, joissa on tarinoita pöllöistä. Toisissa korteista on enemmän vanhan ajan tunnelmaa kuin toisissa, mutta halusin julkaista nämä silti sarjana

Kaikissa korteissa on silppusuikaleista kootut taustat. Pöllöistä suurin osa on aikakauslehdistä leikattu. Käytän todella harvoin tekstejä korteissani, joten haastoin nyt ihan tietoisesti itseni etsimään kullekin pöllölle sopivat lauseet vanhasta kirjasta.
(Vaihdettu.) 1/6 "Hän katsoi". Alimpien suikaleitten rajalla on kahta ruskeaa narua.
(Vaihdettu.) 2/6 "Kirkas ja läpitunkeva". Toiseksi ylin suikale on mustalla leimattua paperia, ja sen alla oleva reunakuvion pätkä on raaputuskuva. Alhaalla musta ohut nyöri.
3/6 "Tummat silmät vaihdettu. Alimmassa paperissa on kimalleraitoja ja sen yläreunassa kulkee kiiltävä punainen nyöri.
(Vaihdettu.) 4/6 "Pöllömäisen näköinen". Tämä kortti odotti tekstiään pisimpään, ja olin aivan riemuissani siitä, minkälainen lause selailemastani kirjasta lopulta vastaan tulikaan! Oikean yläreunan kuviointi on tehty sabluunan läpi kivitehosteaineella, jota oli Lidlin akryylimaalipaketissa. Samaa ainetta on kahdessa seuraavassakin kortissa.
5/6 "Koukkunokka" vaihdettu. Tämän kortin keskimmäinen suikale on Varalusikan teippiä ja poikittainen suikale kimaltelevaa kuviotarranauhaa.

6/6 "Likinäköinen" vapaana. Pöllö on korttikuviopakkauksesta ja ylin paperi muita paksumpaa kartonkia, jonka reuna oli leikattu kaarevaksi, joten ohuin kuviopaperisuikaleista näkyy vain pieneltä alueelta sen alta.

Tervetuloa mukaan talvi-iltain tarinahaasteeseen!


14.11.2020

Jotain kultaista vintagehaasteessa

In the latest vintage challenge our theme was golden. The background of the image was printed with Gelli Plate and has golden tones, and I also used some golden embellishments on the card.

Tänään päättyneessä Koukussa Kortteihin -vintagehaasteessa oli teemana "jotain kultaista", ja tässä on oma DT-korttini haasteeseen.

Taustapaperi on kuvioitu Gelli Platella ja siinä on liukuväripohjan päällä kullanvärinen kuplamuovin avulla tehty kuviointi, joka erottuu harmillisen huonosti kuvasta. Koristeina käytin Kultalusikan teippiä, paperi- ja silkkikukkia, pitsiä, stanssattuja kiekuroita ja lehtiä, kukkahaaraniittejä sekä tekstikuvioisesta paperista lävistetyn perhosen. Huomenna ilmestyykin jo seuraava vintagehaaste.


 

15.9.2020

Vieraskielistä tekstiä

 Text in a foreign language for our vintage challenge. That's an easy one, because you seldom find texts in Finnish in the materials. I made two cards using background papers from Stamperia. In the frst card the baby image is from Graphic45.

Nyt on Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa aiheena "Käytä vieraskielistä tekstiä" ja sehän on helppoa, kun harvemmin suomenkielisiä tekstejä tulee materiaaleissa vastaan. Tein kaksi korttia Stamperian skräppikartonkeja taustoina käyttäen. Tervetuloa mukaan haasteeseen!

Tässä kortissa käytin Graphic45 -paperista leikattua vauvan kuvaa. Taustapaperissa on käsinkirjoitettua tekstiä ja vasemman reunan suikaleen yläreunassa myös painettua tekstiä. Kuvan taakse laitoin kortteilukaverilta saadun sydänkakkupaperin ja edustalle ison kukkasen, jolle lisäsin kaksi lehteä alas ja lenkeille kieputettua ohutta kuparilankaa ylös. Oikeassa yläkulmassa on pari rusehtavaa helmeä ja alakulmassa metallilaatta, jossa on vauvan pyjama.
Toisen kortin viktoriaanisten naisten kuva on Anun putiikeista, mutta arkin valmistajaa en muista. Taustapaperin ruusun reunaa leikkasin veitsellä nostettavaksi kuvan päälle. Tekstin leimasin tällä kertaa metalliroosalla musteella vaaleanpunaiselle nauhalle. Vasempaan alakulmaan laitoin virkatun pitsikukkasen, jonka olen varmastikin myös saanut joltain kortteilukaverilta. Pujottelin sen reikiin ruusuja ja muita kukkia ja kieputtelin varsia parsinneulan ympäri kiekuroiksi. Yläkulman tasapainotin helmirivistöllä.


15.8.2020

Näkemiin kesä

There is still some summer left, but our vintage challenge has already taken "Goodbye summer" as its theme, so here's my DT card.

Vielä on toivottavasti kesää jäljellä, mutta Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa sanotaan jo "Näkemiin kesä". Tervetuloa linkistä mukaan haasteeseen! Tässä postauksessa DT-korttini. 

Olen muutenkin urakoinut askartelupöydän ääressä varsinkin ATC:itä tulevaa livetapaamista varten, mutta jostain syytä tämä konelle lataaminen ja postaaminen tuntuu nyt ylivoimaisen työläältä, joten ehkä julkistan ne jonain massapostauksena, kun pino alkaa olla paksumpi.

Vintagekuvan taustalla on kahta eri skräppipaperia, jotka ostin vuosi sitten Virosta. Papereiden raja on revitty ja värjätty metalliturkoosilla musteella. Papereiden reunassa sama muste on ressauksen päällä. Vasempaan reunaan laitoin ruusupitsin ja koristeeksi stanssasin kullanhohtoisesta kermanvärisestä paperista kiekuran. Kukissa on pohjalla lävistetty kerros, jonka paperi on kirjansivua, joka on päällystetty gessolla, ja päällä metallikukka. Minikokoiset turkoosit haaraniitit yhdistävät kerrokset ja kiinnittävät kukat korttiin. Yläkulmaan laitoin leikevihkosesta laatankuvan, jonka keskelle lisäsin kukkatimantin. Minusta kortissa on väriensä puolesta jo hiukan syksyinen tunnelma, ja tytön ilmeessäkin haasteen aiheeseen sopivaa haikeutta, joten näkemiin kesä!

23.6.2020

Pala kakkua

This card was made last autumn, but I never posted it, because the atmosphere in the card is a bit odd in my opinion. Now that we're living strange times anyway, I'll give you this piece of cake.

Tämän kortin tein jo viime syksynä Craftaamossa, mutta jätin sen julkaisematta, koska siihen tuli mielestäni jotenkin erikoinen tunnelma. Nyt kun elämme kummallisia aikoja muutenkin, niin tulkoon sitten tämä pala kakkuakin julki. Ei sitä aina synttäreillä naurata.
Kakkukuvioiset paperit ovat The sweet life -nimisestä paperikosta, ja etualan täytekakun veistin stanssilla muotoon leikatun vintagekuvan alta veitsellä näkyviin. Papereiden vaihtumiskohtaan laitoin leveän nauhan, jonka keskellä on hilekuvioita ja reunat ovat läpikuultavat. Kuvan alla on kakkupaperi ja tagileike, johon kiinnitin haarukkarusetin. Yläreunassa on stanssattu lehtikuvio ja kerrostettu kukkanen. Alakulmaan laitoin terrierinapin, ja oikeaan reunaan sain siksak-chipboardkuvion joltakin askartelutapaamisen vierustovereistani. Värjäsin sen valkoiseksi gessolla. Papereiden reunat ressasin ja pyyhin harmaalla musteella.

19.6.2020

Hääkortti juhannuksen kunniaksi

Happy Midsummer! Here is a wedding card I made using a 3D-image from Hearty Crafts.

Hyvää juhannusta! Kerrankin lämmintä sellaista. Tässäpä yksi hääkortti, jonka tein Hearty Craftsin 3D-kuvasta. Jatkoin morsiamen huntua leveällä nauhalla, koska se loppui minusta hassusti kesken alkuperäisessä kuvassa. Ompelin nauhan parilla pistolla käsivarren ympäri, ettei se pääse liikkumaan korttia kuoreen ja sieltä pois laitettaessa.
Taustalla on helmiäishohtoinen vaaleanpunainen kuviokartonki, jonka kauneus ei valitettavasti ollenkaan välity kuvasta. Morsiamen taakse stanssasin viininpunaista kuviopaperia ja toista, alkujaan valkoista paperia, johon olin ensin leimannut punaisen kuvion ja sitten suihkaissut vettä saadakseni värin pehmeästi leviämään. Kuvion reunalle pyyhkäisin samaa punaista mustetta. Koristeiksi korttiin kiinnitin kaksi valmiiksi tarrataustaista pitsikukkaa, joiden keskustoihin on ommeltu läpinäkyviä helmiä ja muovisen helmiäissydämen. Onnea kaikille tämän kesän hääpareille!

15.6.2020

Bingoillaan!

We are playing bingo at our vintage card challenge. I chose the row: aperture-pink-lace-dots for my card. I punched the aperture with a stencil. The image is from Morehead.

Ihanaa, kun kesä ja loma vihdoin alkoivat! Olin aivan puhki tuon etäjakson aikana ja oikeastaan jo sitä ennen. Heti, kun loma alkoi, sain muutamassa päivässä tehtyä enemmän onnittelukortteja kuin koko alkuvuoden aikana. Koukussa kortteihin -vintagehaasteessa pelataan nyt neljän ruudun bingoa. Tervetuloa mukaan! Valitsin rivikseni: kehys/aukko-roosa-pitsi-pilkkuja.
Moreheadin tyttökuva on kiinnitetty kortin sisälle. Korttipohjaan ja kuviopaperiin tein aukon stanssilla ja kiinnitin stanssatut oksat aukon päälle ja reunoille. Olin tyytyväinen, kun löysin kanteen pilkkupaperia lähes tytön hatun väreissä. Alareunassa on pitsi ja tekstileike sekä perhosleike, jotka kumpainenkin menevät osittain aukon päälle. Olin jo tehnyt kortin valmiiksi, kun totesin, ettei siinä mielestäni ollut tarpeeksi vanhaa aikaa, joten irrotin kuviopaperin vielä kertaalleen korttipohjasta pyyhkäistäkseni sen reunoihin ruskeaa mustetta. Heti helpotti.
  

2.5.2020

Muumilaakson kolikoita, osa 7

Here are the next Moomin ATCoins from me.

Tässä seuraavat tekemäni muumikolikot. Kaikki vapaana vaihdettavaksi.
"Pikky Myyn kahvihetki" -kolikon yläosan kimallusta koetin saada näkymään kuvissa osin turhaan. Sydämissä on punainen glitterpinta ja yläosassa on rutistettua talousfoliota, jota olin käyttänyt gellipainantaan, enkä tietenkään raaskinut heittää noin hienoa väripintaa menemään.
Kortin kaksi keskimmäistä raitaa ovat revittyä kuviopaperia ja alareuna telanpuhdistuspaperia. Hahmo on leikattu mainoskortista, jonka sain Sailalta edellisen muumikolikkovaihdon yhteydessä. Reunoille pyyhkäisin punaista akryylimaalia.
"Nuuskamuikkunen musisoi" -kortin hahmo on kirjakaupan mainoksesta leikattu. Taustan maisema on käytetty postimerkki. Ylhäällä ja vasemmalla on kuviopapereita ja oikealla gellikuvioitua paperia. Alaosassa kullanvärinen reikäharsopaperi peittää vaaleanvihreän lehdestä leikatun pohjan. Mustat kukat ja kiekurat ovat kynsitarroja ja timanttirivi on leikattu kännykän koristeluun tarkoitetun tarra-arkin reunasta. Reunamaali on vihreää.
"Muumipeikon talviretki"-kolikon hahmo on myös kirjakaupan mainoslehtisestä. Talvinen maisema on lähtöisin mainoskortista ja muut suikaleet kuviopapereista. Jatkoin yläosan oksistoa pitsinpätkällä ja lisäsin timanttirivistön alareunaan. Reunoilla on valkoista gessoa.