2.12.2010

Irrottelua

Eilen oli taas kiva korttitapaaminen pikkujouluhengessä, ja sain Siskolta ATC-kansion taskusivuja, joten pääsin järjestämään korttini arvolleen paremmin sopivasti. Samalla huomasin, että olen vihdoin ylittänyt sen rajan, että minulla on muilta saatuja kortteja enemmän kuin omia, joten päätin kasata samantien yhden ATC:n lisää. KK:n fantasiahaasteessa pyydettiin tekemään keijukortti, joka olisi tekijänsä näköinen, ja sain päähäni irrotella vähän ja käyttää omaa 8 vuoden takaista kasvokuvaani keijun pääksi. Nimeksi en voinut tietenkään antaa mitään muuta kuin "Oon ehkä perhonen".
Vartalon omin Etolan mainoksesta hauskan näköiseltä kuusenkoristematamikeijulta, jonka mekkoon lisäsin kimalletta ja Arkkikaupan arvonnasta saamiani hologrammivalkoisia tähtiä. Martha Stewartin siivet olen kesän tapaamisessa lävistänyt Johannalta, sen taakse laitoin läpikuultavat perhosensiivet jostakin Tiimarin pakkauksesta. Saman perhosen tuntosarvet leikkasin omaan päähäni ja lisäsin niihinkin kimalletta. Kukka hiuksissa on tarrataustaisesta kukkarivinauhasta, jonka ostin kädentaitomessuilta, keskustana pinkki timantti. Alanurkan kukka on Saksan ostoksia ja "ruohotausta" mattoa Marie Claire -lehdestä. Tästä tuli ihan hauska kortti; välillä tekee hyvää ottaa vähän huumoria mukaan tähän askarteluun, kun yleensä otan sen aika tosissani. ATC taitaa henkilökohtaisuutensa vuoksi jäädä itselleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!