Koukussa kollaaseihin -haasteeseen KK:ssa tällä kertaa perhosia. Tässä on "Herra Perhonen", joka on vaihdettu Pirkkerin kanssa.
Kuva on tällä kertaa niin yksinkertainen (eli historiankirjasta leikattu herra, jolle laitoin skräppipaperin perhosen siivet ja mustat heteet tuntosarviksi), että kikkailin enemmän tuon taustan kanssa. Aluksi rypistelin valkoisen tulostuspaperin ja kiinnitin sen rypyssä ATC-pohjaan. Sitten suttailin ryppyjä hopeanvärisellä musteella suoraan tyynystä. Leimailin Jasulta joulupaketissa saamiani kukkaleimoja sinne tänne, töpöttelin old paper -mustetta korttipohjaan ja laitoin kukkien keskustoihin kultaisella maalikynällä pisteet. Seuraavaksi laitoin vähän itselleni uutta tuttavuutta gessoa kortin alaosaan ja kiinnitin sillä kultaista harsoreikäpaperia korttiin, ja sotkin vähän gessoa myös kultapaperin päälle. Hauskasti sillä syntyi kerroksellisuutta. Pitää opiskella tuon aineen käyttömahdollisuuksista lisää ja ennen kaikkea kokeilla sitä uudestaan. Alanurkkaan leimasin vielä kulmaornamentin, johon lisäsin kultaiseen taittavia helmiä, ja lopuksi vanhensin vielä kortin reunat pronssinvärisellä musteella. Lopputulos ei taida olla ihan tyyyppillisintä minua, mutta ihan kiva.
25.4.2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minen oo ATC:tä vielä kokeillut, ja tälläisiä pläjäyksiä kun näkee niin menee tyystin usko että osaiskohan sitä...?!
VastaaPoistaValtavasti työtä ja taitoa vaatinut tuon taustan tekeminen mutta tykkään kyllä herra Perhosestakin:)