9.3.2012

Kaksi kertaa ATC

Tampereen korttitapaamisessa teemana oli tässä kuussa ATC:t, ja vaikka olimmekin siellä Hennan kanssa kaksin, niin tein silti nimenomaan ATC-kortteja, kun siihen kokoon olin päättänyt keskittyä.
"Bäng!" on aiheena KK:n K18-haasteessa tällä kertaa ja kokosin siihen samannimisen kortin parista mustavalkoisesta kuvasta, jotka ovat Pirkon lähettämiä vanhojen kirjojen takakansissa olleita kirjaesittelyitä. Taustalla on raidallista lahjapaperia ja ommelkuvioista Tiimarin paperia. Kulmakuvio on leimattu pakkauskartongille ja leikattu irti. Palapelinpalat tein Bremenistä ostamallani kuviolävistäjällä lehden sivuista. Mukana pitää tietysti olla myös paha silmä, joka löytyi lehden kuvasta, jossa mallilla oli paljon hiuksia toisen silmän päällä. Ei ihan tyypillinen kortti itselleni, mutta oli ihan hauskaa tehdä välillä äijämäinen ATC.
Inspiraation lähteillä -haasteeseen ja vaihtoon lähtee tämä ATC nimeltään "Alla sitruunapuun". Aiheena oli puu. Leikkelin puun silhuetin mustasta paperista ja ihmishahmot lehdestä muistaakseni jonkun parfyymipullon kyljestä. Tausta on sitruunaa, eli niitä pahvikortteja, joita jonkin maalisarjan mallikorttien väleissä on värin vaihtumisen merkiksi. Reunat piti koristella jollain, koska sotkin niitä liiman kanssa. En nyt ole ihan tyytyväinen tuohon pitkulaisten iiriskimalteiden ulkonäköön, mutta eivät ne luonnossa sentään ole ihan noin vaaleanpunaisia kuin valon tullessa tietystä kulmasta. Oli kyllä muutenkin hankala tuote käyttää, koska nuo irtonaiset kimallehapsut olivat niin sähköisiä, että takertuivat sormiin ja aluspaperiin tosi tiukasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!