26.7.2019

Eläin ja lapsi Askarteluvuorelle

I made the first two ATC's for a challenge trade with the themes animal(s) and child(ren). At the end of this post I will add the cards I got after returning from our second holiday trip.

Tällaiset ATC:t tein Askarteluvuoren vaihtoon, jossa nyt tehtiin eläin- ja lapsiaiheiset kortit. Lisään postauksen loppuun saamani kortit, kunhan olemme palanneet toiselta kesälomareissultamme.
"Hiiri hyppeli" -kortissa on tilkkutausta silppulaatikon yhteensointuvista papereista ja kiiltokuva. Hiiren takana oleva paperi on gessopestyä kirjan sivua, johon on leimattu siniharmaalla musteella kuviota. Yläreunan nauha on kimaltelevaa tarranauhaa ja alemman läpikuultavan valkoisen nauhan sydämet kimaltelevat myös. Yhden pikkuruisen kynsitarrakukan lisäsin vielä alas tasapainottamaan asettelua. Reunoihin pyyhkäisin hopeanväristä mustetta.
"Oppimisen ilo" -kortissa on pieni vintagekuva ja sen alla kahta kuviopaperia. Kummallekin reunalle revin reunasuikaleet kuviopaperista, jonka reunoilla oli enemmän koristelua kuin keskellä. Ruusuja täydensin pitsistä leikatulla ruusulla, jonka tummensin luonnonvalkoiseksi musteella. Nauhaan tein tällä kertaa solmun ja kiinnitin sen reunapapereiden alle kierteelle pyöräytettynä. Alareunan feikkiommel oli paperin reunassa valmiina, mutta koetin tehdä sitä aidomman näköiseksi pistämällä neulanreikiin hiukan syvyyttä oikealla neulalla. Reunoilla ruskeaa mustetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!