28.11.2010

Ostoksia

Esittelen harvoin ostoksiani siitä yksinkertaisesta syystä, että ostan askartelutarvikkeita aika harvakseltaan ja hillitysti. Tässä kuussa touhuun tuli kuitenkin melkoinen piikki, kun ensin kävin Tampereen kädentaitomessuilla shoppailemassa, ja siitä muutaman päivän päästä mieheni järjesti yllätyksen, ja oli varannut meille lennot ja hotellin Bremenistä kahdeksi yöksi ilman lapsia. Mitä luksusta! Vaateostosten lomassa silmiin osui myös yksi askartelukauppa, nimeltään Idee, jossa hintataso oli paikoitellen jopa yli suomalaisen, mutta tarttuihan sieltäkin jotain mukaan.
Kädentaitomessujen ostokset
Saksan ostokset

Joulu on taas!

This one's following the sketch #81 of Priscilla Styles' Midnight Madness Sketch Challenge. Thank you for looking!
Luonnoksen mukaan koottu vintagekortti Tampereen kädentaitomessuilta Papruksen osastolta ostetun kuvan ympärille. Marianne Designin paperin ostin Purppurataivaan osastolta ja siinä oli valmiina tuo postimerkkikehys, josta leikkasin valkean sisustan pois ja laitoin alle säkkikangasta. osa lumihiutaleista on ääriviivatarroja, osa lävistettyjä. Stanssatun kiekuran lähetti salaisena toiveena Mari.

25.11.2010

Jouluisia enkeleitä

Tässä muutama vintagejoulukortti lisää:
Pajan Art haasteeseen #68 valkoinen joulukortti. Enkelityttö onkin Arjan itsensä lähettämä! Jätin aika paljon näkyviin tuota luonnonvalkoista korttipohjaa, koska se on kauniin kimalteinen. Taustan kuviopaperista poimin värin nauhaan ja kukkaan, jonka lävistin Fiskarsin kahvalävistimellä huonosti tulostuneesta vintagekuvasta. Kukan keskustana on Tulipin läpinäkyvä timantti, jotta kahdet kasvot taustalla erottuisivat. Kukan lehtenä on luonnonvärinen höyhen. Ääriviivatarrateksti on Prismasta ja kulman timantti salaisista toiveista saatu ja tietysti vaaleanpunasävyinen.
KK:n vintagehaasteeseen pyydettiin vintagejoulukortti ja tämä enkelipoika osallistui haasteeseen:
Kerrassaan hurmaava vintagekuva netistä on ressattu reippaalla kädellä. Taustapaperi oli jo valmiiksi leikattu reunoistaan pitsimäiseksi, joten sopivaan kokoon leikkaamisen jälkeen leikkelin toisetkin sivut samaan tapaan, jotta tummansininen korttipohja näkyy rei'istä. Paperin reunat sotkin ruskealla musteella. Kukassa on lävistäjäkukkia, lumihiutalehaaraniitti, timanttikeskusta ja silkkikukan lehdet.
Välillä joulukortti ilman haastetta: 
Tekemänsä ison nuottikukan antoi Elina ensimmäisessä Tampereen kk-tapaamisessa, ja sen ympärille tämän kortin rakensin. Enkelit tulostin netistä katselemaan kukkaa ja taustalle oranssin napin kanssa sointuva skräppipaperi ja ruotsi-suomi-sanakirjan sivu "joulu"-sanan kohdalta. Koristeina valkea sydän Taitotaivaan Sarilta ja kolme sinistä timanttia. Taustakartonki on tummansininen.

21.11.2010

Sparkling christmas

Just a quick post for the current Simon says stamp challenge the with the theme "sparkle" and for the Papercutz challenge: "Christmas with lots of bling". A quite simple christmas card with different sparkling papers. Thank you for looking!
Välillä näinkin yksinkertaisesti: leikkasin pallon muodon erilaisista kiiltävistä papereista, lisäsin rusetin ja narun ja muutaman ääriviivatarran. Kukan alimmaisen osan lävistin kokeeksi jogurttipurkin kannesta. Taustan vihreä kartonki on peräisin Lidlistä.

17.11.2010

Lisää joulukortteja

Arkkikaupan haasteeseen #9 lumihiutaleita:
Leimakuva Tampereen tapaamisesta muistaakseni Johannalta, väritys Inktenseillä. Korttipohjana Askartelu Sinisiivestä tilattua sinistä paperia, jossa on hentoja lumihiutalekuvioita. Hiutaleboordi ja iso hiutale muistaakseni myöskin Johannalta lävistetty, pienet hiutaleet lainalävistimellä tehty perhekerhossa ja iso vaahtomuovihiutale tyttären vanhasta synttärikutsukortista uusiokäyttöön irrotettu. Keskellä Tulipin timantti.
Koukussa kortteihin Annen joulumieliarvontaan punaista, sinistä, vihreää, valkoista, nauha ja nappi:
Taustapaperi Elinalta Tampereen tapaamisesta. Ruskealla ihonväriselle paperille leimattu enkeli on ainoalla omistamallani Magnolian leimalla tehty ja puuväreillä väritetty. Sain kerrankin mahdutettua korttiini tagin! Tämän oli lähettänyt Taitotaivaan Sari. Päällystin sen Lidlin joulupaperipakkauksen kuultopaperilla ja lisäsin ääriviivatarrat. Nämä selkeät tikkukirjaimilla kirjoitetut joulutekstit ostin Prismasta. Kuusikin on ääriviivatarra. Kukassa nappi äidiltä, YouDon kukka punaisella musteella reunustettuna ja Siskon lähettämä silkkikukka.
Kolmantena Koukussa kortteihin haaste #17: joulukortti, jossa valkoista ja punaista:
Sinisiiven joulupaperia yllä, Elinalta saatua alla. Ylhäällä Eurokankaan pitsi, johon pujotettu silkkinauha. Leimakuva tietysti Tampereen tapaamisesta; nyt en mene sanomaan, keneltä, kun muistan kuitenkin väärin. Väritys Inktenseillä. Ruutunauha on jostain askartelupakkauksesta. Rusetti kyhätty paperinauhantapaisesta, keskellä Sarin lähettämä rubiini ja yllä heteitä Siskolta. Pienet valkoiset tähdet Arkkikaupan arvontavoitosta.

9.11.2010

Ninnin nimipäiväkortti

Tämäkin kortti tuli julkaistua KK:ssa ajat sitten, mutta täältä unohtui:
Ninni sai nimipäivänään tällaisen tyttömäisen leimakuvakortin, ja äidin sydäntä lämmitti se, miten pitkään ja tarkasti hän jaksoi tutkia korttia sen saatuaan. Ihanaa, että 5-vuotias on oppinut arvostamaan käsintehtyjä kortteja!
Leimakuvan ostin KK:n kirppikseltä Marjolta ja värittelin akvarellikynillä ja Inktenseillä. Kirjava taustapaperi, sydänliuska, pinkit kangaskukat, valkoiset heteet ja jalokivet ovat salaisista toiveista. Iso ja pieni pinkki paperinen kukka I am Rosesilta, siniset kukat ja sydänlehdet lävistäjällä tehtyjä. Omaa silmääni häiritsee yläkulman jalokivien eriparisuus, mutta minulta kertakaikkiaan loppuivat kirkkaat neliönmuotoiset timantit kesken kortin, joten jouduin laittamaan toiseen kulmaan vääränvärisen ja -kokoisen rubiinin!
Tällä kortilla osallistuin haasteeseen, jossa tuli käyttää metallia. Sitä on kukkien keskustojen haaraniiteissä ja koruneulassa, joka on ensimmäinen tekemäni ja korttiin laittamani. Neulan päässä on Juju-kerhon tervetuliaishelmistä kukanmuotoinen metallihelmi ja kolme keltaista läpikuultavaa Tiimarin helmeä. Ihan hauska lisuke siitä korttin tuli. Saa nähdä, opinko joskus myös käyttämään korteissani (muita kuin pikkuruisia) tageja...

3.11.2010

Vintagejoulukortteja

Here are some vintage chistmas cards I made yesterday on a meeting for card makers. The first one will take part in Everybody-Art-Challenge "untraditional Christmas", in the TownScrapper Challenge "buttons" and in Aly's Challenge "distressed". Thank you for looking!
Tässä Tampereen tapaamisen satoa. Eikös tästä tullutkin minun näköiseni kortti? Vaaleanpunaiset paperit olen saanut KK:n salaisista toiveista, kuvan tulostin netistä. Kukassa on äitini varastoista hankittu nappi, saksankielisestä tieteellisestä artikkelista Fiskarsilla lävistetty kukka ja YouDon valkoinen kukka. Rosoinen valkoinen korttipohja on Tiimarista.
Tämä punainen kortti osallistuu KK:n vintagehaasteeseen, jonka bingosta valitsin rivin: ruskea, kolme kukkaa ja sydän. Myöskin rusetti löytyy bingoruudukosta, mutta ei samalta riviltä. Tuo rusetin kuva oli jo valmiina paperissa, jonka olen myöskin tainnut saada salaisista toiveista. Leikkasin veitsellä nauhanpäät irti, jotta sain kuvan pujotettua alle. Kukat ovat huopaisia ja muistaakseni Folian setistä, kuten myös tuo sydän-neliö-nauhakoriste. Kukkien keskustoina haaraniitit, joita hamstrasin Sinellin muuttoalesta.
  
Kolmannessa kortissa samanlainen pahvinruskea korttipohja kuin yllä; niitä täytyy etsiä Tampereen kädentaitomessuilta lisää, koska viime vuonna sieltä ostamani paketti on jo melkein tyhjillään. Tämän kortin yläosan leikkasin Fiskarsin Shapecutterilla ja sabluunanreunalla. Soikion leikkasin samalla kapineella, mutta joudun kyllä edelleen korjaamaan aloituskohdan saksimalla, vaikka olen mielestäni harjoitellut jo aika lailla. Paperi on skräppipaperia, kukat salaisia toiveita ja haaraniitit Sinellistä. Ääriviivatarratekstit ostin Prismasta. 
Tämä kortti valmistui jo aiemmin, mutta kuuluu selvästi samaan sarjaan. KK:n jouluhaasteessa inspiroiduttiin joululaulusta "Sydämeeni joulun teen". Peitin soikionmuotoisen aukon reunat Marin lehdillä ja kasasin saksankielisen tieteellisen kukan Fiskarsin kuviolävistäjän kukista ja hapsutetusta ympyrästä. Keskelle solmin ruskean narun, jonka päihin pujotin pari helmeä. Alkuperäisestä KK:n kuvasta poiketen lisäsin vielä pikkuruisia lävistäjäkukkia köynnökseen peittämään ryppyjä.

Joulukorteissa päästy vauhtiin!

Taking part on Sir Stampalot Challenge with the theme "Christmas traditions". What could be more traditional than the Christmas tree? This one was stamped and colours with aquacolors, and I left the rest of the card quite plain this time. Thank you for looking! 

Eilisessä Tampereen korttitapaamisessa sain valmiiksi kolme korttia, mikä on oma ennätykseni, koska en ennen ollut tapaamisissa tehnyt mitään valmista! Tänään jatkoin vielä parin simppelin kortin verran, joista toisella osallistun Sir Stampalotin haasteeseen, jossa haettiin perinteistä joulukorttia. Kuva on leimattu Johannalta aiemmassa Tampereen tapaamisissa ja väritelty Ivalossa sysylomallamme akvarellikynillä. Muutaman ääriviivatarralumihiutaleen ja pikkutimantin lisäsin kuvaan, mutta muuten jätin kortin tällä kertaa näin pelkistetyksi. Käyttämäni kulmalävistäjä on Tiimarista. Tässä toinen yksinkertainen kuusikorttikokeilu Italian väreissä:
Ääriviivatarra, pari timanttia, vihreä Lidlin kokokuviokartonki, valkoinen aaltopahvi, Eurokankaan pitsi ja leveästä punaisesta nauhasta tehty rusetti. Eipä tästä paljon ole sanottavaa.

26.10.2010

Ruskaa vielä ensilumien tultua ja mentyäkin

Eilen satoi lunta parin minilumiukon verran, mutta kyllä ne tänään jo sulivat. Koukussa kortteihin fantasiahaasteessa oli vielä aiheena ruska, ja tällaisen keijukortin kasasin:
Tein korttiin upotetun ikkunan ensimmäisessä Koukussa kortteihin -haasteessa olleen recessed window -ohjeen mukaan. Sillä saa mukavasti syvyyttä, ihan kirjaimelllisesti, 3D:n taustalle. Flower Fairies -keijun taustalla on osa Marketta Väisäsen valokuvaa ja alareunassa muovipisaroita. I Am Rosesin sudenkorentoja sain kaksi haastearvontavoittona, ja nyt olen käyttänyt molemmat. Tykästyin niihin kyllä niin paljon, että harkitsen jopa tilausta! Nauha on omasta varastosta ja korttipohjana käytetty Lidlin syysaskartelupakkauksen kaksipuolista kartonkia, joka sekin tuli käytettyä tääsä ja edellisessä kortissa loppuun.

19.10.2010

Autumnal sisters

I made this card for the Sir Stampalot Challenge with the theme "Autumn Breezes, Buttons and a Bow(s)". As a child I used to have this picture of two sisters by Sarah Kay on my wall, so I was very pleased to find it as a 3D. The border was made of punched leaves in autumnal colours (and a button), and there are also autumn leaves in the patterned paper on the right. The bow turned out rather twisted, but it kind of suits the child-like outlook of the card. Thank you for looking!
Syksyisiä värejä Sir Stampalotin haasteeseen. Oli hauskaa löytää 3D:nä sama kuva, joka itsellä on lapsena ollut huoneen seinällä! Haasteen vaatimia syksyisiä sävyjä löytyi itse kuvan lisäksi oikean reunan Lidlin kuviopaperista ja Marin lähettämistä lävistetyistä lehdistä, joilla kehystin kuvan. Korttiin täytyi laittaa myös nappi ja rusetti, joka asettui aika vinksalleen, mutta annoin sen olla, koska lopputulos tuntui sopivan tuohon lapsiteemaan. Perhoset olen lävistänyt ja kulmaornamentin leimannut pronssinvärisellä musteella. Luonnonvalkoisessa korttipohjassa on kimalletta, kuten myös 3D:ssä ja kuviopaperissa.