22.1.2013

Vanhaa valkoista

Koukussa kortteihin -sivuston vintagehaasteen aiheena on kokovalkoinen kortti, mikä kuulosti sen verran haastavalta, että pakko oli osallistua. Olenhan minä valkoisia korteja tehnyt ennenkin, mutten ehkä niinkään vintagetyylisiä. En minä tätäkään sen kummemmin vanhentanut kuin ressaamalla reunat, rullaamalla yhden kulman ja valitsemalla nauhaksi lakanasta revityn suikaleen. Kaikki on myös tällä kertaa luonnonvalkoista.
Heteet olen saanut Siskolta ja sekä kankaiset kukat, sydänkakkupaperin että koruneulat olen voittanut eri arvonnoista. Häpeäkseni täytyy myöntää, että ainoastaan neulojen alkuperän muistan, ne ovat Live&Love Craftsin joulukalenterista. Hopeanväriset varret peitin gessolla yksivärisyydessä pysyäkseni. Höyhenet olet nyppinyt vanhasta tyynystä ja pitsin tuonut Madridista. Iso helmi on kortin sisäsivun kulmassa ja kurkistaa puikolla kasaan rullatun yläkulman alta.
Viikonlopun Askartelupirtti oli hieno kokemus! Aina se muiden samalla tavalla höyrähtäneiden tapaaminen on yhtä mukavaa. Tapahtuman antia on luvassa seuraavissa postauksissani, kunhan saan levitettyä kortit kuvattaviksi.

3 kommenttia:

  1. it looks so nice
    Hello from Elma

    VastaaPoista
  2. Kiva kun lähdet mukaan atc kiertoon. Laita vielä osoitteesi sähköpostiini! Meiliosoite on blogissani atc kierto postauksessa :)

    VastaaPoista

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!