30.9.2010

Tunnustus

Sain Tuirelta tällaisen tunnustuksen. Kiitos!
Seitsemän asiaa pitää itsestäään kertoa ja seitsemälle laittaa eteenpäin. Nyt on olo sen verran tukkoinen tässä sairastellessa, etten anna takuita, saanko täysijärkistä tekstiä aikaiseksi, mutta yritetään!
1. Olen ikuinen opiskelija. Muutin Tampereelle kieliä opiskelemaan 1995, ja sillä tiellä olen edelleenkin...
2. En ole kovinkaan hyvä järjestyksenpitäjä, ja ihmettelen itsekin, miten löydän askartelupöytäni kasojen keskeltä mitään.
3. Olen aika pihi, ja koetan kortteilussakin säästellä hienoimpia materiaaleja esim.leikkaamalla kuviopaperiin aukon siihen kohtaan, mikä jää kuvan alle pois näkyvistä, enkä nauhaakaan laita muuta kuin niihin kohtiin, joissa se näkyy.
4. Suurin ruokarajoitteeni on se, että en pidä keitetyistä perunoista.
5. Omien lasteni kanssa rauhallinen perusluonteeni muuttuu välillä joksikin ihan muuksi.
6. Rakastan vieraiden kielten oppimista. Varsinkin alkeita opetellessa saan onnistumisen elämyksiä siitä, kun ensimmäiset kielioppiasiat on opetettu ja pystyn itse tuottamaan ensimmäiset omat lauseet.
7. Pikkutarkkuuteni on haitta silloin, kun pitäisi nopeasti levittää pizzantäytteet nälkäisten suiden odottaessa, mutta hyöty korttien kokoamisessa. Kun kaikki on millilleen kohdallaan, tulee tyytyväinen olo.

Sitten tämä vaikein osa, eli eteenpäin laittaminen. Taidan "muistaa" tällä kertaa ihania lukijoitani, joiden sivuilla käyn usein itsekin vastavierailulla kurkkimassa, mutta harmittavan harvoin tulee kommentteja jätettyä. Olkaapa hyvät: AprisTuulisKhrestelJasu, SaronHilu ja Rymyrinsessa

3 kommenttia:

  1. Kiitos Sanna tuhannesti, tämähän ilahduttaa kovasti mieltäni:))
    Lisäksi terveiset Humppilasta...tulin juuri kotiin muutaman päivän reissulta...entistä työtoveriani kävin tervehtimässä--söimme hyvin ja kävimme shoppailemassa Lasitehtaalla ja Tilkkutexissä:)))

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta sain sen juuri laitettua blogiini. Nyt oli aikaa koneella oloon kun korttikokoontumisreissu meni tältä päivältä mönkään (isäntä tuli sairaaksi ja minun piti hakea pojat hoidosta) Toivottavasti pääsen ensikerralla mukaan jos vaikka niitä joulukortteja sitten.

    VastaaPoista

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!