Vaikka nämä ATC:t eivät varsinaisesti syksyisiä olekaan, niin värimaailma sopii tähän vuodenaikaan, joten osallistun Silpputehtaan laajennusosan TJK-haasteeseen. Kortit menevät Siskolle.
"Kamelin selkä ei katkea" -korttia tehdessäni olin itse aika alamaissa, mutta nyt harrastusten ja sijaistöiden päästyä kunnolla vauhtiin mieleni on onneksi taas valoisampi kuin ulkoilma. Tästä taisi siis tulla jonkinlainen voimakortti! Taustakuvan mainoksessa lukee käsinkirjoitetun näköisesti kannustuslauseita, ja matkamainoksen kameli sopi sekä värinsä että ajatuksen puolesta hyvin tunnelmaan. Sehän painaa menemään ankarissakin olosuhteissa, minkä vuoksi halusin kieltää myös sanonnan viimeisestä korresta, joka katkaisisi kamelin selän. Lisäsin kamelin suitsiin haaraniittijalokiven, ja laitoin siitä roikkumaan punaiseen lankaan pujotettuja helmiä. Väri ja itämainen kuviointi toistuvat vasemman reunan kukkapaperissa, joka on silppulaatikkoon jäänyt suikale raidallista paperia. Alas laitoin vielä leikekuvan ruusumedaljongista ja sen alle puolikkaan kulmakoristeen. Kummankin kortin reunat pyyhkäisin ruskealla musteella.
Nämä ihan super-extra hienot vastaukset haasteeseen! Voisit varata mulle nämä ja vaihdettais jossain kohtaa jos löydät jotain vaihtokortteja minulta.
VastaaPoistaKiitos Sisko! Vaihdetaan vain. Varmasti löytyy mieluisia.
VastaaPoista