7.3.2012

Anun putiikkien DT

Pääsin ilokseni mukaan Anun putiikkien Design Teamiin. Verkkosivut ovat vielä rakenteilla ja blogi ottaa ensiaskeliaan, mutta jatkossa selviää, mitä kaikkea askartelijalle tuolta voi löytyäkään! DT-hakua varten saimme käyttöömme skräppikartonkeja, jotka ainakin omaan silmääni näyttävät piristävän erilaisilta, nauhoja ja läpikuultavia kangaskukkia. Materiaaleista Anu toivoi meidän tekevän jotain muuta kuin kortteja, joten tässä sai laittaa mielikuvituksensa tosissaan hommiin.
Pisarakuvioisesta ja puukuvioisesta kartongista päätin tehdä lyhdyn, jonka ohje on erittäin vapaasti sovellettu täältä. Lyhdyn ripustusnaruun kiinnitin pahvitagin, jonka koristelin yksinkertaisesti kangaskukalla ja puukuvioisen kartongin toisen puolen alareunan kukkaboordilla. Kukan keskustaksi lävistin kukkalävistimellä toisenlaisen vihreän kukan, joita on puukartongin toisen puolen pääkuviointina. Kukkapuoli näkyy lyhdyn sisältä. Valitsin läpinäkyvän työn juuri siksi, että kartongin molemmat puolet pääsisivät oikeuksiinsa.
Lyhdyn pohja ja katon kuvioreunus ovat violettia eläväpintaista skräppikartonkia. Hajotin Fiskarsin boordilävistimeni sen kanssa, vaikka tiesinhän minä, ettei niin paksua materiaalia saisi yrittää lävistää. Pykänauha on samaa kuin lyhdyn ripustuslenkki. Kaikki lyhdyn materiaalit nuottikalvoa lukuunottamatta ovat Anun putiikeista.
Punasävyisistä skräppikartongeista tein kengän tällä ohjeella, mutta lisäsin siihen tolppakoron. Tässäkin pääsevät hienosti näkyviin kuviokartongin molemmat puolet. Kukan keskellä olevaa haaraniittiä lukuunottamatta kaikki materiaalit ovat Anun putiikeista.
Kolmanneksi työksi tein vielä litteän rasian postikorttikoossa. Kansi on samaa skräppikartonkia kuin kengässä, kumpaakin puolta näkyvissä, mutta käsittelin sitä aika reilulla kädellä gessolla ja vähän ruskealla musteella. Vintagekuvan olen saanut, mutta muut materiaalit ovat Anun putiikeista. Kukkien keskustojen lävistetyt paperikukat ja stanssatut kiekurat kukkien alla ovat samaa punaista kartonkia kuin kengän pohja, mutta gessolla valkoiseksi maalattuja. Huopasydänkin oli alkujaan vaaleanpunainen. Pinkissä nauhassa on kimaltavia liloja kukkakuvioita.
Näistä kuvista näkyy rasian rakenne. Korkeus on 1 cm. Pohja on punaista skräppikartonkia, musteella ja gessolla käsiteltynä. Pinkki nauha pitää kantta kiinni pohjassa.

2 kommenttia:

  1. Onnea DT-pestistä, olemme samassa design teamissä :) hienoja töitä olet tehnyt, varsinkin tuo lyhty on mieleeni :---)

    VastaaPoista
  2. Wautsi,täältäpä löytyy vaikka mitä upeaa ja kaunista ! Mahtavan näköinen tuo lyhty =) !

    VastaaPoista

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!