Free background from VintageMadeForYou

26.2.2011

Ostoksia

Sain joulupukilta lahjaksi Big Shot -leikkurin, mutta sen saapumista brittiläiseen Craft Superstoreen
joutui odottelemaan pitkälti uuden vuoden yli. Lopulta pohdiskelin muita samaan postimaksuun suunnittelemiani ostoksia, kuten niitä ensimmäisiä stanssejani, ja mahdollisia kimppatilausmahdollisuuksia niin pitkään, että melkin nukuin onneni ohi. Eräänä perjantai-iltana huomasin netistä, että koneita oli liikkeessä jäljellä enää kaksi, ja kun aloin tehdä tilausta enää yksi, mutta onnistuin kuin onnistuinkin saamaan sen itselleni! Yöllä hädissäni tilausta tehdessäni unohdin kokonaan katsoa kuviolävistäjiä, joita tarkoitukseni oli myös hankkia lisää, mutta tuli sitä tavaraa jo tähänkin pakettiin. Tilaus tuli perille kotiin toimitettuna alle viikossa, ja näytti purettuna tältä:
Toivottavasti löydän Singaporestakin jotain askarteluostoksia. Tämäkin postaus on ajastettu.

1 kommentti:

Olipa mukavaa, kun kommentoit!
I'm so happy you left a comment!